 |
 |
Pöytä koivikossa
![[Kuva: Pöytä koivikossa]](/image/image_gallery?uuid=1c4aa838-1395-4dd2-bb92-e453e3430304&groupId=1242019&t=1418884813395)
Ylimaulan teokset ovat tuoneet suomalaiseen epiikkaan sisäänpäinkääntyneen muistiinmerkitsijän, nopeat kielikuvien vaihdot ja kerronnan tasojen muutokset, toteaa Maila-Katriina Tuominen arvostelussaan romaanista Pöytä koivikossa (1982). Aku-Kimmo Ripatti määrittelee omassa arvostelussaan Ylimaulan "lyyriseksi arkkitehdiksi, joka tutkii rakenteiden kautta syntistä ja avutonta ihmistä". Ripatti ryhmittelee Ylimaulan teoksia teesien mukaan: "Olin hyvä uskovainen, sillä tein paljon syntiä" (Papintyttö), "Jokin voima on sittenkin jäljellä, jokin voima, joka kantaa silloinkin, kun luulee olevansa lopussa ja pohjalla" (Yö voi olla), "Tarjolla on ruhtinaallinen herkkupöytä, jota ei voi syödä" (Pöytä koivikossa).
Pöytä koivikossa kertoo kolmelle lapselleen ja väitöskirjaa valmistelevalle miehelle omistautuneesta naisesta, joka tutustuu läheisen työmaan vastaavaan rakennusmestariin, perheellinen hänkin. Näiden kahden välille syntyy vahva eroottinen suhde, jota varjostaa miehen syöpäsairaus. Ylimaulan romaanien perusaiheet rakkaus ja kuolema sekä niihin yhdistyvä jumalasuhteen pohdiskelu esittäytyvät painollisen haikeina.
Ylimaulan lyyrinen tyyli on entisestään vahvistunut. Välistä kerronta lähenee runoa myös rivien asettelussa ja välimerkkien käytössä. Yleispätevää vertauskuvallisuutta vahvistaa se, että tarinan naisen nimeä ei tarinassa mainita ja mies saa pelkän lempinimen Partanen.
Platonisen rakkaustarinan voi tulkita myös uupuneen kotiäidin toiveuneksi:
Jos minä joskus saisin sanotuksi sinulle miten väsynyt enimmäkseen olen, miten monta kertaa olen joutunut nousemaan yöllä lasten takia, miten kauan on siitä kun viimeksi sain nukkua kokonaisen yön rauhassa, niin ymmärtäisit, että minä hetkittäin kadehdin sinua siitä, että sinä saat kuolla. (105)
Aihe liittää romaanin Ylimaulan kahteen edelliseen teokseen. Rakkauden henkisen puolen korostaminen viittaa myös tulevaan. Se on toistuva teema Ylimaulan tuotannossa, mutta erityisesti se näyttäytyy teoksessa Jumalista julmin (1994).
