Saamenkielinen nuorisokirjallisuus on nuori ilmiö ja keskittynyt lähinnä tyttöjen kuvaamiseen. Se syntyi 1986, kun Norjassa ilmestyi Ellen Marie Varsin romaani Kátjá, joka määriteltiin ensin aikuisten romaaniksi. Vuosien myötä siitä on tullut nuortenkirja. Kátján avulla kerrotaan saamelaisnuorten koulukokemuksista ja identiteettikriisistä.

 

         

 

Identiteettiä haetaan myös Kerttu Vuolabin romaanissa Ceppari cáráhus (1994, Pinko) ja Rauna Paadar-Leivon romaanissa Goalsenjárga (1994,  Vieras talvi). Pinko kertoo koulua käyvästä Maaritista, joka asuu asuntolassa. Siellä häntä syrjitään saamelaisuuden vuoksi. Teos on tarkoitettu nuorille aikuistuville. Vieras talvi kuvaa yhdeksänvuotiaan Biret-Annin evakkomatkaa Ylivieskaan ja evakkoajan jälkeistä koulunkäyntiä ja asuntolaelämää. Hänen itsetuntonsa on jatkuvasti koetteilla ja hän hylkää saamelaisuutensa. Myös Kirsti Palton romaanissa Urbi (1994) kuvataan nuoren tytön aikuistumista.

 

Kaikkinensa saamenkielinen lasten- ja nuortenkirjallisuus on kasvanut nopeasti parin viime vuosikymmenen aikana. Tarjonta on monipuolistunut ja laatu kohentunut. Kirjat on suunnattu enimmäkseen 3 – 9-vuotiaille. Äidinkielistä kirjallisuutta tarvittaisiin erityisesti nuorten lukutarpeisiin. Koulussa ehditään yleensä lukea kaikki saamenkieliset nuortenkirjat jo viimeistään peruskoulun viimeisellä luokalla. Mikäli sopivaa äidinkielistä luettavaa ei ole, lapsuuden lukuinto saattaa loppua.

 

 

Teksti: Vuokko Hirvonen