Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Surupukuinen nainen

[Kuva: Surupukuinen nainen]

Kaipainen satirisoi Surupukuisessa naisessa (1971) 60–70-luvun taitteen suomalaista kulttuurikesää. Paikallisia kesätapahtumia puhkesi kuin sieniä sateella. Niiden kirjava tarjonta pisti pohtimaan, mikä on kulttuuria ja mikä ei. Kuten Kalevi Kalemaa muotoilee raportissaan Suomalainen kulttuurikesä (1973):

Onko kulttuuria vain Finlandia-talossa kuultu Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti vai mahtuuko samaan käsitteeseen myös Runonlaulajan pirtillä Ilomantsissa järjestetty kyykkäottelu?

Romaanin "Kesäyön unelma Karpiossa" voisi sijoittua Kuopioon, Jyväskylään, Mikkeliin tai Lahteen. Olennaista on, että se saattaa yhteen erilaisia ihmisiä ja sekoittaa iloisesti populaari- ja korkeakulttuuria. Kesätapahtuman idealistinen motto julistaa: "Karpio yhdistää elämän perusvoimat, jotka tulehtuneessa maailmassamme ovat kääntymässä vastavoimikseen." 

Surupukuisen naisen henkilöiden nimet ja harhailut suomalaisessa kesäyössä mukailevat Shakespearen Kesäyön unelmaa, mutta yhteiskunnallisia asemia nurin kääntäen. Shakespearen komedian keijukaiskuningatar on vaihtunut tiedostavaksi entiseksi iskelmäprinsessaksi, ylhäisönuoret työläisiksi ja narrit ylemmäksi keskiluokaksi. Shakespearelaisia komediapiirteitä ovat ristiinrakastumiset ja identiteettien sekaannus.

Karpion kulttuurikarnevaali tarjoaa poppia, bingoa, tangoa, oopperaa, mieskuoron laulua ja kantaa ottavan paneelikeskustelun. Kesäyössä toilailevat paikalliset työläisnuoret, keskiluokkaiset kansalliskuorolaiset sekä kaupunginhullu Pukkila (Puck). Aviokriisiään läpikäyvä pikkuporvari, Juhani Pulma, ottaa kyytiinsä surupukuisen liftarin ja päätyy rakastelemaan vasemmistolaisen laulajajulkkis Tanian (Titania) kanssa. "Suomalainen kulttuurikesä se on kuin korkki käyneen pullon suussa", Pukkila kiteyttää.

Tania on yhdistelmä Carolaa ja Kristiina Halkolaa. Hän yrittää saada sanomansa perille laulamalla viihteen keinoin työläisistä. Tanian osallistuva televisiosarja muistuttaa TV-teatterin syksyllä 1970 esittämää Tuhannen ja yhden työn tarinat -ohjelmaa, jonka tekoon Kaipainenkin osallistui. Kirjailija on todennut, että Surupukuisen naisen kirjoittamisen aikoihin politiikka ja taiteilijan vapaus riitelivät hänessä keskenään.

Huhu surupukuisesta liftarista kierteli Helsingin lähiympäristön teillä 70-luvun alussa. Tarinasta tunnetaan lukuisia versioita –- hunnuttautunut hahmo kiehtoo juuri tyhjyydellään ja täyttyy kulloistenkin tulkitsijoiden toiveista ja peloista. Juhanille hän on jännittävä, eroottissävyinen kuvitelma ja irtiotto arjesta; Tanialle kuvajainen, johon hän peilaa hiljattaista sairauttaan ja masennustaan. Kaipaisen romaaneissa toistuva valintatilanne fantasian ja realismin välillä päätyy surupukuisen naisen katoamiseen. 

Lähteet:

Aikio, Annukka 1971: Älyn ja runon kuvat. Suomen Sosialidemokraatti 6.11.1971.

Alhoniemi, Pirkko 1971: Surupukuinen nainen, journalistinen romaani. Turun Sanomat 31.10.1971.

Arvola, Oiva 1971: Suomalainen suvijuhla. Lapin Kansa 12.11.1971.

Gröndahl, Henry G. 1971: Finsk midsommarnattsdröm. Hufvudstadsbladet 9.11.1971.

Kaipainen, Anu 1976: Miten romaanini syntyvät. Teoksessa Kirjoittajan eväät: näkökulmia luovaan kirjoittamiseen. Toim. Jouko Lehtonen ja Ilpo Tiihonen.
Jyväskylä: Gummerus, 130–139.

Kaipainen, Anu 1986: Kun on rakastanut paljon. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Kaipainen,1991: Anu Kaipainen. Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 3. Virikkeet, ainekset, rakenteet. Toim. Ritva Haavikko. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 62–79.

Kalemaa, Kalevi 1974: Suomalainen kulttuurikesä. Jyväskylä: Gummerus.

Kivilinna, Rauni 1971: Anu Kaipainen tässä ja nyt. Kaleva 26.10.1971.

Nyman, Aarre 1974: Oudot liftarit ja grillatut vauvat. Teoksessa Folklore tänään. Toim. Hannu Launonen ja Kirsi Mäkinen. Helsinki: SKS, 63–73.

Qvickström, Ulf Erik 1971: Aina ihmisiä kesäyössä. Kansan Uutiset 26.10.1971.

Saarinen, Osmo 1972: Fantasia ja todellisuus. Keskisuomalainen 9.1.1972.

Seppä, Antti 1971: Surupukuinen liftari ja Kesäyön unelma. Etelä-Suomen Sanomat 24.10.1971.

Sihvo, Hannes 1971: Kesäjuhlat Karpiossa. Aika Vol. 65 (8) 1971, 500–501.

Tarkka, Pekka 1971: Kesäyön unelma Karpion kaupungissa. Helsingin Sanomat 10.10.1971.

Sipari, Lauri 1971: Tuhannen ja yhden työn tarinat. Raportti TV-ohjelman teosta. Helsinki: WSOY.

Virtanen, Leea 1996: Apua! Maksa ryömii. Nykyajan tarinoita ja huhuja. Helsinki: Tammi.

Virtanen, Leea 1999: Ellun kana ja Turusen pyssy. Kyllä kansa tietää. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.