 |
 |
Teemat Vaaskiven tuotannossa
Gummerus ja Pidot tornissa
Kustannusyhtiö Gummerus kuului 1930-luvulla Suomen johtaviin kustannusliikkeisiin. Sen johtaja Esko Aaltonen oli ystävystynyt vuonna 1936 Vaaskiven kanssa, joka sitten liittyi Gummeruksen kirjailijakaartiin. Vaaskivelle pääsy tähän oppineiden kirjoittajien piiriin merkitsi paljon, sillä hän ei ollut vielä tullut tunnetuksi kirjailijana.
Gummeruksen omaperäisiin keksintöihin kuului keskusteluteos Pidot tornissa (1937). Teos syntyi siten, että tietty seurue kokoontui keskustelemaan hotelli Tornin kabinettiin. Puheenvuorot merkittiin pikakirjoituksella muistiin ja julkaistiin. Myös Vaaskivi osallistui istuntoihin nimimerkillä Kirjailija. Istunnoissa keskusteltiin ja pohdittiin Suomen kulttuurin suuria kysymyksiä, suomalaista kansanluonnetta, koulukysymystä, kirjallisuus- ja kulttuurikriisiä.
Useimmiten Vaaskivi pysytteli hiljaa intellektuaaliksi kokemassaan seurassa. Silloin, kun keskustelu kohdistui hänelle tärkeisiin aiheisiin, intoutui hän väittelyyn mukaan. Tällaisia aiheita olivat Suomen kirjallisuuden asema, psykoanalyysi ja koulukysymys. Puhujana ja väittelijänä Vaaskivi oli taitava. Hänen lukeneisuutensa ja loistava muisti auttoivat keskustelussa ja toivat siihen syvyyttä. Vaaskivi pyrki irti päivänpoliittisesta keskustelusta. Hän sanoi asettuvansa aina politiikan yläpuolelle eikä hän halunnut ottaa siihen kantaa. Politiikan ja kulttuurin tuli olla toisistaan erossa.
Nostalgie de la boue
Vaaskivelle oli ominaista tietty mielenkiinto ja viehtymys kaikkeen saastaiseen, elämän varjopuoliin. Lybäck kuvaa tätä ominaisuutta nostalgie de la boue –termillä, jonka hän on lainannut Egon Friedelliltä. Kirjailijassa piilee voimakkaana yöminuus, halu kuvata rikoksia, eläimellisyyttä ja luonnonvastaisuuksia. Tämä piirre esiintyi Vaaskivellä jo hyvin nuorena, lapsuusaikana kirjoitetuissa käsikirjoituksissa. Hänen sensaationhalunsa on suuri.
"Minä kuulun sodan tärvelemään sukupolveen. Minä haluan nähdä kaikki eläimellisyyden muodot kaikissa maissa…Nähdä naisia, jotka ovat valkeita kuin lumi ja joiden rinnoilla on punaista verta ja mustelmia…Minä janoan rajattomalla janolla primitiivisiä ihmisiä, jotka ovat kyllin välinpitämättömiä ja kyllin jäisiä…Elää tässä maailmassa kuivana, hiljaisena, naamioituneena sovinnaisuuksiin, siinä todellakin mielettömyys."
Vaaskiven seksuaalinen ahdistuneisuus ja riittämättömyyden tunteet liittyivät olennaisesti nostalgie de la bouen olemukseen. Seksuaalinen kosketus toiseen sukupuoleen oli antanut kielteisiä kokemuksia, mikä lisäsi psyykkistä epävireisyyttä ja pakoa mädältä löyhkäävän saastan maailmaan.
"Kaikki, mikä maailmassa on mieletöntä, troopillisen kuumaa, musikaalisen liekehtivää ja horteista, kaikki ekstaattinen hengenkylpy kuuluu minulle."
Italian matka – paluu kotiin
Saatuaan Loistavan Armfeltin valmiiksi Vaaskivi oli kovin uupunut työntekoon. Jo vuosia hänellä oli ollut haaveena päästä kauas etelään, antiikin juurille. Hän sopi kustantajansa Gummeruksen kanssa, että se maksaa hänen matkansa Italiaan. Korvaukseksi Vaaskivi kirjoitti matkalta artikkeleita ja matkakertomuksen sekä suunnitteli uutta historiallista romaania.
Vaaskivi luki ennakkoon mahdollisimman paljon Italiasta. Hän tahtoi tuntea maan menneisyyden ymmärtääkseen sen nykyisyyttä. Vuoden 1939 alussa lähti kirjailija matkalleen. Hän kiersi ympäri Italiaa ja tutustui taiteeseen, vanhoihin rakennuksiin, kirkkoihin ja luostareihin. Vaaskivi tunsi palanneensa kauan kadonneena olleeseen kotiinsa. Oli kuin hän olisi jo elänyt käymissään paikoissa, niin tutuilta ne tuntuivat.
Kesän Vaaskivi vietti Livernossa, jonne myös Elina Vaara oli tullut. He vuokrasivat huvilan meren rannalta ja nauttivat etelän auringosta, mikä oli hyväksi Vaaskiven terveydelle. Kirjailija vietti päivänsä huvilan parvekkeella kirjoittaen Rooman tietä ja suunnitellen Tiberius-romaaniaan. Syksyn tullen sota alkoi lähestyä yhä uhkaavammin, ja pariskunta katsoi haikein mielin parhaaksi palata Suomeen.
Vaaskivi palasi mielessään usein takaisin Italiaan. Muistot ja haaveet mahdollisesta paluusta auttoivat häntä jonkin aikaa jaksamaan sodan paineiden keskellä. Viimeisen syksyn mielenterveydelliset ja ruumiilliset ongelmat ajoivat hänen mieltään yhä kauemmas todellisesta ajasta ja paikasta. Vaaskiven serkku, Kirsti Paasio, seurasi kirjailijan viimeisiä viikkoja Hietasaaren huvilalla. Hän kysyi, miten Vaaskivi saattoi olla yksin huvilalla sodan keskellä. Vaaskivi vastasi, ettei hän siellä ollutkaan. Hän oli Italiassa.
Lähteet:
Ihonen, Markku 1992: Museovaatteista historian valepukuun. T. Vaaskivi ja suomalaisen historiallisen romaanin murros 1930-1940-luvulla. SKS: Tampere
Kivimies, Yrjö 1937: Pidot tornissa. Gummerus: Helsinki.
Lybäck, Holger 1950: T. Vaaskivi. Ihminen ja kirjailija. Forssan kirjapaino Oy: Forssa.
Palmgren, Raoul 1980: Tekstejä nuoruuden vuosikymmeniltä. Gummerus: Jyväskylä.
Vaara, Elina 1943: T. Vaaskivi. Elämäkerrallinen esipuhe. Teoksessa T. Vaaskivi: Pyhä Kevät. WSOY: Porvoo.
Vaaskivi, T. 1945: Kutsumus. Kirjeitä vuosilta 1927-1942. (Toim. Martti Haavio) WSOY: Porvoo.
Tutustu myös näihin
