Tervaporvari

Tervaporvari (1933), alaotsikkonsa mukaan Romaani vanhasta Oulusta, kertoo Oulun tervakaupan suuruuden ajasta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

Merimiesten vaimot ja lapset "Heinätorin puolen pienistä taloista tai Kakaravaaran matalista majoista" olivat vastassa kotikaupunkiin palaavia laivoja arvaillen, mikä mahtoi kulloinenkin tulija olla: "oliko Bergbomin vaiko Franzénin, Candelinin vaiko Snellmanin laivoja?" Ja laivanvarustajan kodissa juhlittiin, sillä ison laivan onnellinen kotiutuminen merkitsi aina liikevoittoa.

Tervaporvarit esiintyivät ensimmäisenä K. A. Järven (1869-1942) teoksissa. Kivijärven teosten ansiosta nimitys jäi puhekieleen, jossa se tosin yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen, 1960-luvulta lähtien.

Suurporvarienkin talot olivat vielä 1800-luvulla matalia puutaloja himmeine öljylamppuineen. Kun Tervaporvarin toinen päähenkilö, nuori Maria-rouva kiertelee katselemassa kaupungin nähtävyyksiä - Merikoskea puusiltoineen, Tuiraa, Toppilan tervahovia, Hupisaaria, keskikaupunkia leveine katuineen ja juorupeileineen - hän ei kirkon lisäksi kohtaa kuin neljä kivitaloa ja pari kaksikerroksista puutaloa.

Kaupunki oli niin puhdas ja valoisa. Matalat puutalot – kivitaloja oli, kirkkoa lukuunottamatta, vain neljä ja kaksikerroksisia puutaloja vain kaksi – suorien ja leveitten katujen varsilla olivat vaaleiksi maalatut ja näyttivät pienuudestaan huolimatta hauskoilta ja turvallisilta. Eikä hän vähääkään välittänyt, vaikka tiesi ja huomasikin, että ikkunain uutimien ja ruukku­kasvien lomasta samoin kuin lukuisista >>juorupeileistäkin>> yksikseen kävelijää tirkisteltiin ja tarkasteltiin. (s. 84-85)

Tervaporvarin miljöössä esiintyvät kaikki ne näkyvimmät ja käytetyimmät maamerkit - tuomiokirkon torni, Franzénin patsas, Merikoski kuohuineen ja lyseo - joilla kirjailijat ovat paikantaneet tekstinsä Ouluun. Tarkka miljöökuvaus nostaakin romaanin yhdeksi päähenkilöksi itse kaupungin, Oulun.

Tervakauppa sammuu

Siirtyminen purjelaivoista rautaisiin höyrylaivoihin vei pohjan Oulun tervataloudelta. Kauppahuoneet muuttuvat yhtiöiksi, ja tervaporvarien Oulu vaipui historiaan.

Väistyvän aikakauden symboliksi Tervaporvarissa nousee 1901 tapahtunut tervahovin palo, joka sinetöi lopullisesti tervakaupan kulta-ajan päättyneeksi. Joustavimmat porvarit siirsivät painopisteen propsiin ja muuhun puutavaraan, jonka myynti kannatti tervaa paremmin.

Vanhempien romaani

Tervaporvari on ennen kaikkea Kivijärven "vanhempien romaani". Se kuvaa haaparantalaisen puusepän pojan Karlin urakehitystä konttoristista itsenäiseksi tervaporvariksi, jolla on oma kauppatalo Torikadulla. Karlin yritteliäisyys ja eteenpäin pyrkivä asenne kytkee Tervaporvarin osaksi 1930-luvun suomalaisen kaunokirjallisuuden aihemaailmaa, joka tähdensi perinteen ja jatkuvuuden, työn ja sitkeyden merkitystä.

Myös Kivijärven äidillä on näkyvä sija Tervaporvarissa. Majken Kivijärvi oli Kemin Laitakarin sahanhoitajana toimineen merikapteenin tytär. Tervaporvarissa hänet kuvataan itsenäisesti ajattelevaksi ja järkeväksi naiseksi, joka jäi sivustakatsojaksi Oulun porvarisrouvien piirissä. Maria-rouva on kiinnostunut henkisistä asioista, hienot porvarisrouvat taas keskittyvät aineellisen maailman saavutusten vertailuun.

Sosiaalisen hierarkian toista päätä edustavat Ärende-Maija, Lunkvistin Villu, porvarisrouvien sukulaiseksi tekeytyvä Saaru-kerjäläinen, rihkamakauppias Puran-Kustu ja vähämielinen Tippana-Liisa, joka esiintyi jo Kivijärven novellikokoelmassa Punainen lamppu (1919). Nämä hahmot ovat sukua Teuvo Pakkalan tuotannon "pienille eläjille", elämän kovalla kädellä koulimille ihmisille.

Tervaporvarin ajankuvauksen kohokohtina on julkisen elämän merkkitapahtumia, kuten Franzénin patsaan paljastustilaisuus ja telefonilaitoksen vihkiäiset. Kun Juhana on nelivuotias, otetaan Oulun rautatie juhlallisin menoin käyttöön: juhlajuna porhaltaa asemalle ja juhlavieraat astuvat vaunuista punaisella veralla peitetylle ja köynnöksin koristellulle asemasillalle. 

Illalla heille järjestetään suuret juhlapäivälliset vasta valmistuneella Seurahuoneella. Lukija pääsee kurkistamaan myös 1800-luvun lopun oululaisen porvariskodin interiööreihin pietarilaisine plyysseineen ja trymoineen. Kivijärvi ei rakenna Oulusta kuitenkaan mitään paremman väen idylliä. Hän jatkaa Sara Wacklinin aloittamaa porvariselämän kuvauksen perinnettä sävyttämällä entisaikojen Oulun pikkukaupunkilaista mentaliteettia juonitteluilla, pinnallisuudella ja pisteliäillä karikatyyreillä.

Negatiivinen käsitys kaupungin kermasta kiteytyy kauppaneuvoksen henkilöhahmossa, joka on anonyymi, mutta muistuttaa kuitenkin paljon kauppaneuvos J. G. (Johan Gustav) Bergbomia.

Kiitoksia ja moitteita

Nimimerkki J.E.Z-ck kirjoittaa (HS 28.9.1933) Tervaporvarin johdattavan lukijansa

  "- - siihen omalaatuiseen Pohjanmaan rannikkokaupunkielämään, jolle purjelaivaromantiikka antaa vielä hohteensa, jolloin elämä edelleenkin kulkee verkkaista menoansa niitä vanhojen traditioiden luomia polkuja myöten, joita isät ja isoisät, sukupolvi toisensa jälkeen, ovat vakaasti astelleet - -".

J.E.Z-ck kiittelee erityisesti Tervaporvarin henkilökuvausta: "Maria ja Karl esiintyvät meille varmalla kädellä piirrettyinä yksilöinä", jotka herättävät lukijoissa "lämmintä myötätuntoa ja kunnioitusta".

Toiseksi tärkeäksi tekijäksi J.E.Z-ck nostaa romaanin miljöökuvauksen. Vanha Oulu hahmotellaan "eloisasti" ja "harrasta mielenkiintoa herättävästi".

"Tästä kirjasta on Oulu saanut - sen voi täydellä syyllä sanoa - säilyvän ja arvokkaan muiston ajanvaihteesta, joka sen elämässä muodostui perin tärkeäksi käännekohdaksi: tervakauden iltaruskon hetkistä."

Tervaporvari herätti kyllä muunlaistakin huomiota. Romaanin kuvaus sääty-yhteiskunnan luokkajärjestyksestä ja karikatyyri kauppaneuvos J. G. Bergbomista puhutti vielä 1960-luvun lopulla.  

Lähteet:

Hautala, Kustaa 1969: "Muutamia ajatuksia kirjailija Kivijärven "Tervaporvareista"". Kaleva 5.9.1969.

Hautala, Kustaa 1975: Oulun kaupungin historia 3: 1809-1856. Oulu : Oulun kaupunki.

J. E. Z -ck 1933: "Kulttuuriromaani". Helsingin Sanomat 28.9.1933.

Kalajoki, Atte 1961: "Tervaporvarien kuvaaja Erkki Kivijärvi". - Kirjailijain Oulu. Koskenniemen pihalta Paulaharjun portille. Opaskirjanen. 22.3.1961 otettu eripainos Atte Kalajoen kirjoittamasta Kirjailijain Oulu -teoksesta. Oulu: Pohjalainen Kirjakauppa Oy.

Kalajoki, Atte 1982: "Erkki Kivijärvi 1882-1982: tervaporvarikirjailija, journalisti, historioitsija ja makutuomari". Kaleva 24.9.1982.

Kivijärvi, Erkki 1933: Tervaporvari. Romaani vanhasta Oulusta.

Leppihalme, Ilmari, Huhtala, Liisi 1999: Franzeninpuistosta kauppatorille. Kirjailijakierros Oulussa. Taideaineiden ja antropologian laitos. Oulun yliopisto.

Palmgren, Raoul 1989: Kaupunki ja tekniikka Suomen kirjallisuudessa. Kuvauslinjoja ennen ja jälkeen tulenkantajien. Helsinki: SKS.

Rousti, Kalevi 1966: "Entisen Oulun poika kirjallisuuden kuvastimessa". Oulu 10.11.1966.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku