Tunturi uhkaa

Ja kun lantalainen kohtaa Maareh'Antin, yksisilmäisen lapinmiehen, niin ei olisi ihme, vaikka hänen mieleensä juolahtaisi ajatus: mitä jos olisi tunturia kokonainen pitäjä? Kaikki ihmiset jos olisivat Antin lajia, pimeässä kahnustavia porolla-ajajia, lumissa pahnustavia riekonhirttäjiä? Mitä, jos olisi kokonainen kylä – kirkkokin jos olisi tunturissa?

Vuonna 1938 ilmestynyt Tunturi uhkaa on Mannisen tunnetuin kirja. Kirja kertoo "Pohjoisimman" kylän asukkaista ja elämänmenosta. Kirja pohjautuu Mannisen kokemuksiin Utsjoen nimismiehenä, ja sen henkilöhahmojen esikuvat on helposti tunnistettavissa.

Varsinainen juoniaines on tälläkin kertaa varsin vähäistä. Kirjassa seurataan Pohjoisimman asukkaita laidasta laitaan, mutta päähenkilöksi nousee vanha lappalainen Maareh'Ant. Ant on entinen pororikas, joka elää vaatimattomia vanhuudenpäiviä vaimonsa Maggan kanssa ja auttelee silloin tällöin lensmannia poroasioissa. Kirjan hidastempoinen tarina kutoutuu porovarkausjutun ympärille. Ant saa syytteen rikkaitten, vaikutusvaltaisten ja raisujen Pannen poikien poron tappamisesta.

Manninen tarkastelee porovarkausjuonen avulla saamelaisen ja suomalaisen elämänkatsomuksen eroja. Saamelaiset ovat varmuuksia karttavia ja kiireettömiä, suomalaiset taas äkkipikaisia ja varmuuksia hakevia. Luonto muodostaa kehyksen kaikelle, se asettaa ihmisen elämälle tiukat ehdot. Saamelaiset ovat tunturissa kotonaan; osalle uudisasukkaista luonnon suuruus ja hallitsemattomuus osoittautuvat ylitsepääsemättömiksi.

Mannisen kerronta on yhtä aikaa realistista ja humoristista. Porovarkausjuoni parodioi saamelaista elämänkatsomusta, mutta myös osoittaa sen toimivuuden. Kierrellen ja kaarrellen Pohjoisimman saamelaiset asukkaat hoitavat asiat itse oman tyylinsä mukaan. Porovarkausjuttua tuomitsemaan matkustanut keltanokkatuomari saa huomata tehneensä turhan reissun, kun asiat lopulta sovitaan käräjähuoneen ulkopuolella.

Luonnon ja saamelaisten yhteys tuodaan esiin symbolisemmalla tasolla kuljettamalla kertomuksessa mukana Röppäjalka-ahmaa, jonka yksi käpälä on aikoinaan jäänyt Maareh'Antin pyydykseen. Ant tuntee outoa sukulaisuutta ahmaa kohtaan. Lopussa näiden kahden suhteessa ympyrä sulkeutuu, kun Röppäjalka syö metsästysretkellä lumeen tuupertuneen Antin toisen käden. Samalla vanha lappalainen yhtyy luonnon kiertokulkuun hyvin konkreettisella tavalla.

Kirja päättyy sen muusta tyylistä poikkeavaan uskonnolliseen episodiin. Antin ruumista hautaansa kuljettava suomalainen laitapuolenkulkija Murisoja kohtaa tunturissa Kristuksen. Tämä johtunee osittain Mannisen tavasta käyttää aikaisemmin kirjoittamaansa materiaalia kirjoissaan. Monen muun kirjan luvun tapaan tämäkin raakaversio on julkaistu aiemmin novellina, vuonna 1931 Kansan kuvalehdessä nimellä Tunturihautaan. Se osoittaa myös halua päättää kulttuurisista ristiriidoista kertova kirja sopusointuiseen idylliin.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku