Pohjoista musiikkia
KirjastoVirma
Hakemisto

Tunturien yöpuolta

[Kuva: Tunturien yöpuolta]

Paulaharjun ensimmäinen ja ainoa puhtaasti kaunokirjallinen teos Tunturien yöpuolta julkaistiin vuonna 1934. Kirja sisältää 15 novellia Lapista. Aiheet keskittyvät kummituksiin, noitiin ja paholaiseen. Tarinoiden pohja on lappilaisessa tarinaperinteessä. Paulaharju on lisännyt niihin enemmän eloa ja väriä. Hän on käyttänyt useita tarinoita jo aiemmin muissa teoksissaan lyhyempinä alkuperäisinä versioina.

Novellit on kirjoitettu ns. klassisen novellin muotoon, jossa on selkeä kronologisesti etenevä juoni. Tarinassa on jokin häiritsevä tekijä, joka järkyttää ympäristön tai ihmisen tasapainoa. Tarinassa on tarkoitus pyrkiä takaisin tasapainoon. Tapahtumat sijoittuvat yleensä erämaahan ja öiseen aikaan. Luonnolla on suuri rooli kertomuksissa.

Jossakin vuoman laidassa korvessa huutelee huuhkaja, niin kuin suuren erämaan henki huhuilisi. Tunturista päin tulla leuhottaa iso tumma lintu, lentäen äänettömästi läpi pimeyden kuin jonkin näkymättömän heittämänä, ja yhtä äänettömästi se laskeutuu kodan taakse mustaan kuuseen. Sieltä kohta paistaa kaksi pientä kiilua kuin kissapökön keltaista silmää…

Suuren metsän salaperäiset näkymättömät henget ovat liikkeellä. Pimeä yö on heidän oikea virka-aikansa. (Tunturien yöpuolta, novellista Metsän pelästyttämä, s. 28)

Paulaharju käytti teoksessaan runsaasti Lapin murretta. Kirjassa on sanaselityksiä, joiden avulla ymmärtäminen on helpompaa. Kirja sai aikoinaan ristiriitaiset arvostelut. Toiset kehuivat teosta. Toisten mielestä sen tunnelma ei ollut yhtä onnistunut kuin muissa Paulaharjun teoksissa. Paulaharju ei halunnut tämän kritiikin jälkeen julkaista enempää kaunokirjallisuutta. Teos on kuitenkin kansainvälisesti tunnetuin Paulaharjun kirjoista. Se on käännetty ainakin saksaksi, puolaksi ja englanniksi.

Lähteet:

Pekka Laaksonen: Samuli Paulaharjun Lappi. Kotiseutu 4: 139 - 149, 1991.

Veli-Pekka Lehtola: Rajamaan identiteetti. Lappilaisuuden rakentuminen 1920- ja 1930-luvun kirjallisuudessa. ( SKS; Helsinki, 1997.)

Veli-Pekka Lehtola: Matka ihmisen yöpuolelle. Esipuhe teoksessa S. Paulaharju Tunturien yöpuolta. (SKS, Helsinki, 2000.)

Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta. (SKS, Helsinki, 2000, 1. painos 1934.)

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku