Vapaus ja isänmaa

Suomenkielisen runouden klassisinta ydintä ovat Kaarlo Kramsun nuijasotarunot Ilkka ja Santavuoren tappelu. Nuijasotapäälliköiden kautta hän käsitteli oman aikansa poliittista tilannetta. Taiteilijan vapaudella Kramsu muunsi nuijasodan melko järjestäytymättömän kapinan suureksi kansalliseksi ja yhteiskunnalliseksi vapaustaisteluksi sekä sen johtajan pitkälle kehittyneen kansallistietoisuuden julistajaksi, aatteelliseksi herättäjäksi.

Tuo teot suuret kunniaa,
Tok' viedä voivat muuhun,
Ja Ilkan tietä suorimpaa
Ne veivät hirsipuuhun.

Mut varmaan Ilkan neuvo tää
Viel' elää kansan suussa:
Kauniimpi orjan elämää
On kuolo hirsipuussa.

(Ilkka, 1878)

Kramsun tekstiä orjien vapautumisesta on tulkittu sorretun mutta nousevan
suomalaisuuden näkökulmasta. Hän kirjoitti Suomen kohtalosta ja suomalaisuudesta tavalla, joka on muovannut vuosikymmeniä suomalaisten kollektiivista identiteettiä.

Suomalainen kansallishenki ja vapaudentunto ilmenee suomalaisen talonpojan ihannoinnissa. Kramsun suoraselkäiset talonpoikaishahmot ovat muuttuneet kansallisiksi kuviksi ja muokanneet perisuomalaista sankarityyppiä. Runoissa talonpoika on sitkeä ja murtumaton rakentaja, joka edustaa vapautta ja kansanvaltaa. Vastakkain ovat häikäilemätön ja väkivaltainen herra ja uuttera talonpoika, joka nousee järkkymättömänä hävitetyn maansa raunioilta.

Jalo on herran henki,
Suuria se mietti vaan:
Rovon rosvos viimeisenki
Köyhältä hän miekallaan.

--
"Se on talonpojan työksi
Aina tullut Suomenmaass':
Minkä herra maahan syöksi,
Rakens' talonpoika taas."

(Jaakkima Berends, 1878)

Porvarillisen yhteiskunnan todellisuutta 1880-luvulla olivat työläisten surkea asema, torpparien köyhtyminen ja kansan enemmistön poliittinen ja yhteiskunnallinen oikeudettomuus. Kramsun runoissa on tulkitsijasta riippuen nähty yhteyttä sekä kielipolitiikan että Venäjän-politiikan vastakkainasetteluihin. Kramsun tasa-arvon ja vapauden vaatimuksessa kyti myös vallankumouksellisuuden kipinä, ja hänen talonpoikaisnationalismissaan voi nähdä varhaisen sosialismin sävyjä. Säkeissä hengittää realismi, joka nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Runoissa kahlitut nousevat orjuuttajiaan vastaan.

Siis kahleesi, orja, jo kätköhön peitä,
Käy orjuutta vastaan nyt taistelemaan.
Sä, maailman sortama, huolesi heitä,
Käy maailman huolia huojentamaan.
Jo raukeepi rajoitus orjan ja herran,
Jo katkeevat kahlehet ruostunehet,
Ja kuolohon tuomitut viimeisen kerran,
Sua, Roomalaiskansa, nyt tervehtävät. 

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku