Vierus verta täynnä

Pasifistinen sotaromaani Vierus verta täynnä (1995) osallistuu aikaisemman Kuin kuulla kummultansa -teoksen (1991) tavoin 90-lukulaiseen talvisodan uudelleenarviointiin. Vierus verta täynnä on yksi harvoista naisen kirjoittamista rintamakuvauksista. Ennen kaikkea se on Suomen armeijan lottien arvonpalautus.

Tyyliltään pateettisessa ja kohtalonomaisessa talvisotaromaanissaan Kaipainen tuntuu ensi lukemalta etääntyneen kauas 60-luvun sodanvastaisuudestaan. Vierus verta täynnä on historiallinen romaani. Se pyrkii ymmärtämään 30-luvun aateilmastosta kumpuavaa isänmaallista uhoa suojeluskuntineen ja lottajärjestöineen niiden omista lähtökohdista.

Kuitenkaan kirjailijan pasifistisessa Arkkienkeli Oulussa 1808–1809 -romaanissaan (1967) asettamat peruskysymykset rakkaudesta, julmuudesta ja ihmisessä piilevästä muutoksen mahdollisuudesta eivät ole olennaisesti vaihtuneet. Niihin vain haetaan uusia, ehkä realistisempia näkökulmia. Kuten tekijä toteaa esipuheessaan: "Minulle tärkein on aina ollut rauha, joka valitettavasti saavutetaan vain sodan jälkeen."

Kaipaisen sotaromaani limittää rintamamies- ja lottatodellisuutta sekä sodan jaloissa pyörivien lasten ja vanhusten elämää evakossa ja vankileirillä. Päällimmäisenä on nuoren avioparin, Annan ja Juhanin, suhteen kehitys. Yltiöisänmaallinen Anna kypsyy pasifistiseen vakaumukseen lääkintälotan työssä. Romaani huipentuu Juhanin sankarikuolemaan ja talvisodan ihmeeseen: Raatteentien torjuntavoittoon ylivoimaisesta vihollisesta.

Juhani ja Anna löytävät toisensa henkisesti ja eroottisesti vasta sodassa. Heidän syvenevä rakkaussuhteensa symboloi koti- ja eturintaman vahvaa yhteisyyden tunnetta. Anna jättää pienen poikansa anopin hoiviin ja seuraa miestään sotaan kuin Runebergin Lotta Svärd. Romaanin nimi viittaa suomalaisen lyriikan väkevimpään rakkauslauluun, kansanrunoon "Jos mun tuttuni tulisi", jonka säkeitä sovitetaan sidontapaikan veriseen lottatodellisuuteen.

Yli kansallisen ajattelun rajojen korostetaan tunteisiin vetoavasti vihollisen – ryssien – ihmisyyttä. Kuolleen venäläisen naissotilaan taskusta löytyy lapsen valokuva ja huulipunapuikko. Juhanin sankarikohtalon täyttymisessä Raatteen taisteluissa on viitteitä Yrjä Jylhän Kiirastulen (1941) "Kohtaus metsässä" -runoon, jossa kahden taistelijan satunnainen kohtaaminen kuvataan rintamalinjat ylittävässä yleisinhimillisessä valossa. Romaanin käännekohdassa uupunut Anna yhdistää sidontapaikalle erehdyksessä tuodun kaatuneen venäläisen upseerin Juhaniin.

Lähteet:

Hakko, Mirja 1995: Balladin sävyjä Raatteen tiellä. Kaleva 24.12.1995.

Jylhä, Yrjö 1941: Kiirastuli. Runoja rauhan ja sodan ajoilta. Helsinki: Otava.

Kurkijärvi, Riitta 1995: Lotat kävivät Raatteen tien. Naisten into sotaan yllättää pasifisti Kaipaisen tuoreessa romaanissa. Aamulehti 7.11.1995.

Laitinen, Kai 1981: Suomen kirjallisuuden historia. Helsinki: Otava.

Lehikoinen, Päivi 1996: Lotta Annan sota on täynnä suuria tunteita. Keskisuomalainen 29.2.1996.

Nordgren, Elisabeth 1996. Från krig till pacifism. Hufvudstadsbladet 29.1.1996.

Soikkeli, Markku 1995: Arkkienkeli talvisodassa. Satakunnan kansa 5.12.1995.

Tuominen, Leena-Maija 1995: Kunnianosoitus lotille. Etelä-Suomen Sanomat 26.11.1995.

Turunen, Maire 1996: Pasifistin sotaromaani. Ilkka 9.1.1996.

Valkonen, Kaija 1995: Anu Kaipaisen maltillinen sotaromaani vastaa ajan huutoon. Kunnioitettu olkoon Suomen lotta. Helsingin Sanomat 12.11.1995.

Viertola, Mari 1996: Lottien lyhyt historia. Turun sanomat 3.2.1996. 

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku