 |
 |
Yllätysten Oulu
Muistelmien ensimmäinen kertomus "Oulu viisikymmentä vuotta sitten" esittelee 1790-luvun Oulua. Monihaarainen Merikoski, lohipadot ja tervaveneet, Linnansaaren rauniot ja Pikisaaren laivaveistämöltä vesille laskettavat alukset olivat keskeinen osa tuolloista kaupunkimiljöötä. Kuvaus Oulusta ennen vuoden 1822 paloa on aikalaisen välittömänä vaikutelmana harvinainen, ja monet kirjailijat ja historioitsijat ovat sittemmin tukeutuneet siihen:
Kaupungin läpi virtasi pieni Juurusoja niminen puro, joka laski mereen. Kaupungin talot olivat puusta rakennettuja kahta lukuun ottamatta. Nämä olivat hovineuvos Nylanderin talo Ison Torikadun varrella ja kauppias Henrik Wacklinin pihalla sijaitseva navetta. Kaksikerroksisia taloja lienee ollut kymmenkunta, mutta talot olivat silti yleensä tilavia, ja moneen liittyi niin sanottu yrttitarha, joka tuotti talouteen sellaisia vihanneksia, jotka tässä ilmastossa saattoivat lyhyen kesän aikana menestyä. – –
Eräällä kukkulalla kohosi raatihuone, keltainen sininurkkainen rakennus torneineen ja kelloineen. Sen toisella puolen oli Tornimäki, toisella Kallisen mäki. Jälkimmäinen johti myös joelle. Se ei ollut yhtä jyrkkä kuin Pokkisen törmä. Oikealle, Plaattasaaren suuntaan, vei pieni katu, jonka varrella oli vielä muutamia, siellä aikaisemmin kauppaa harjoittaneiden saksalaisten rakentamia puoteja.
Wacklin toi Oulun Suomen kirjallisuuteen: hän loi mielikuvan maisemallis-maantieteellisestä Oulusta, kaupungista, joka oli ajoittain Turun jälkeen Suomen suurin, eikä mikään tavaton paikka elää, vaikka hedelmäpuiden viran täyttivät pihlajat ja satakielen laulun sijaan saattoi kuulla susien ulvontaa. Kaupungin väkiluku kasvoi, tervakauppa vilkastutti sen talouselämää, ja sataman kautta saatiin paljon niin aineellista kuin henkistäkin hyvää.
Muistelmien henkilökaarti debytoi jättiläiskokoisena juopuneena naisena, joka ilmestyy haastamaan riitaa Plaattasaaressa mäkeä laskevien koulupoikien kanssa. Hän on hurjapäisyydessään oivallinen esimerkki Wacklinin tavasta horjuttaa tasaista Pohjanmaata. Yllätykset ja sattumat, mielisairaudet, tuhoisat onnettomuudet ja luonnonvoimat ovatkin olennainen osa wacklinilaista miljöötä. Ne nyrjäyttävät hierarkisen säätyläismaailman hetkeksi raiteiltaan, jolloin itsestäänselvyydet kyseenalaistuvat ja mahdottomasta tulee mahdollista.
Lähteet:
Leppihalme, Ilmari: Tähtivauva, terva ja teknopolis - mitä muuta? Näkökulmia Oulua ympäröivään alue- ja identiteettipuheeseen. – Teoksessa Lukulampun valo. Liisi Huhtalan juhlakirja. Toim. Veijo Pulkkinen et al. Oulu: Oulun yliopisto, taideaineiden ja antropologian laitos 2004, s. 15–71.
Mäki, Päivi: Muutama sananen Sarasta. Sara Wacklinin elämä ja muistelmat. Oulu: Sara Wacklin -juhlavuoden toimikunta 1990.
