Yö voi olla
Esikoisromaanin tapaan Ylimaulan toinenkin teos Yö voi olla (1978) on päähenkilön minuuden läpi suodatettua keskeisproosaa. Tarina alkaa määrittelyllä:
Tämä on pieni ja kapea kertomus kahdesta ihmisestä ja pohjattomasta yksinäisyydestä. Vähistä elementeistä olen yrittänyt revittää esille taustan, yhteyden suoman illuusion ja jäljelle jäävän viiltävän kivun, jokaisen ihmisen peruspelon.
Päähenkilö Anna pyrkii vanhempiensa onnettoman avioliiton jälkeen tasapainoiseen parisuhteeseen. Anna haluaa säilyttää maailmansa pienenä ja etsii yhteisyyttä lähinnä perheestään.
Aluksi onni kukoistaa Tukholman Vanhassa kaupungissa, missä Anna asuu säveltäjämiehensä Laurin ja kahden lapsensa kanssa. Mutta mies omistautuu yhä enemmän työlleen ja linnoittautuu maailmaansa. Anna jää lasten kanssa yksin, riidat alkavat ja maailma muuttuu ilottomaksi. Itsenäistyäkseen Anna lähtee. Tarina päättyy kuitenkin hänen paluuseensa ja uuden lapsen liikahdukseen kohdussa. Sen myötä Anna jää uskomaan "voimien ja tunteitten evoluutioon" (123).
Kuten Papintyttö myös Yö voi olla on kieleltään runollinen. Esikoisromaanille ominaista ironiaa siinä sen sijaan ei ole. Päiväkirjamainen minämuoto hallitsee. Vuoropuhelua ja kohtausmuotoa teoksessa on suhteellisen vähän.
Kuusi vuotta myöhempi Idylli on saman tarinan tummempi muunnos. Huonosti nukuttuja öitä ja kodin ja lastenhoidon arkea aviomiehen omistautuessa työlleen on Idyllin Ansan kuten Annankin elämä:
Olisi edes joku, jolle voisi soittaa, pyytää avuksi juuri ennen katastrofia, juuri ennen kuin ehtii tehdä sellaista mitä ei voi koskaan korjata. Miten paljolta silloin säästyttäisiin, tulevien vuosien murheelta.
Minun oli pakko lukita itseni toiseen huoneeseen yöksi. Tässä masennuksessa ja uupumuksessa en kykene kontrolloimaan käytöstäni. (113)
Yö voi olla -romaanin on tulkittu kertovan naisen asemasta miesten maailmassa. Sen sävykästä kieltä ja rapsodista rakennetta on kiitetty. Romaanista on dramatisoitu näytelmä Anna!, joka kantaesitettiin Oulun kaupunginteatterissa 1984.