Ystävälleni

Muistan sua ensimmäisen
Leivon laulaisa laella,
Pouta pilviin povilla;
Muistan - myöski ensimmäisen
Kullaisen kukan kuvasta
Lähteen silmäsä, sulosa -
Millon muistelet minua?
   Millon?

   Muistan sua sulosimman
Ajan, armahin, ihanin,
Jon' ei öillään sammu' päivä;
Muistan - kukkuisa käkien,
Pikku lintuin livertäisä,
Haju tuomikon nenillä -
Millon muistelen minua?
   Millon?

   Muistan sua suhinasa
Raju-tuulten tuuvittaisa
Kellastuneita ketoja;
Muistan - kuin selkeenen taivas
Kuvauupi, kuutamolla,
Jäisen järven iljanneisa-
Millon muistelet minua?
   Millon?

   Muistan sua, koska korvet
Seisovat lumi sovissa,
Päivän mentyä pesäänsä;
Muistan - tuolla korkialla
Revon tulten tuprutesa,
Joski taivas ois tulesa -
Millon muistelet minua?
   Millon?

   Muistan sua kuun ikäni,
Päivän puolelle soluisa,
Päivän puolelta soluisa;
Muistan hengiteltyäni -
Muistan täällä, muistan tuolla
Tuolla taivaassa sinua,
Millon muistelet minua?
   Millon?

Muistaminen ja muistelu ovat runon Ystävälleni keskeiset teonsanat. "Muistan sua", "muistan" ja kysymys "millon muistelet minua?" toistuvat joka säkeistössä läpi runon. Ensimmäisen kerran runon minä muistelee kaivattuaan keväällä. Seuraavassa säkeistössä kevät on taittunut kesäksi, "jon' ei öillään sammu' päivä". Kielikuva tarkentaa muistelun kohteeksi Pohjois-Suomen ja sen yöttömät yöt. Mielikuva pohjoisesta vahvistuu toiseksi viimeisessä säkeistössä, jossa revontulet leimuavat "joski taivas ois tulessa".

Luonto kaikkineen heijastaa minälle sinää. Jokainen luonnon elementti, jonka minä havaitsee, saa merkityksen muistamisen kautta. "Kullaiset" kukat, livertelevät pikkulinnut, lähteen silmä, kaikki luonnosta poimitut aistimukset hahmottuvat miljööksi, joka vahvistaa minän kaipuuta. Luonto on kuvattu romantiikan oppien mukaisesti: se on tuttu ja kotoinen, rikkomaton idylli. Se on vertauskuva aitoudelle ja alkuperäisyydelle, jota runoilija sanojen avulla etsii.

Ystävälleni on toisinto J. J. Nervanderin runosta Jag minnes dig, joka taas on saanut vaikutteita Goethelta. Irja Maliniemi on selvittänyt, että niin Goethen, Nervanderin kuin Berginkin innoittajana on ollut "Pohjolan Sapfoksi" kutsutun Friedrike Brunin runo Ich denke dein. Vain Friedrike Brunin ja Bergin runoissa elämän ja kuoleman raja menettää merkityksensä. Vuodenaikojen kierto keväästä talveen saa Bergin runon lopussa vastapainokseen jotain pysyvää ja muuttumatonta: kuoleman. Maallinen elämä päättyy aikanaan, mutta kaipuu ei sammu milloinkaan. Kysymys "Millon muistelet minua? / Millon?" laajenee näin kuvaamaan ihmisen henkistä olemusta, joka aina odottaa ja kaipaa jotain.

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku