1980-luvun bändit
1980-luvun oululaisessa rockissa näkyy kaksi päätrendiä: oli avant gardeen kallellaan oleva post punk -tyyli, jota nimitettiin oululaiseksi melurockiksi sekä samanaikaisena ilmiönä heavy rockin vähittäinen nousu valtavirtaan.
Kansanturvamusiikkikomissio, EPBSATRFM ja Faff-Bey tekivät tinkimättömän ankaraa mutta outoa musiikkia. Riff-Raff ja Luther puolestaan seurailivat brittiläisen metallin uusia virtauksia. Vuosikymmenen lopussa
Näiden ohella monenlaiset uudet tyylit nousivat esiin: oli amerikkalaista juurimusiikkia, huumoripitoista suomirockia, funkia ja hieman progea ja uusromantiikkaakin. Yhteistä useimmille oli tarve tehdä omaa musiikkia ja saada sitä levytettyä.
Ramblers 80-luvun alussa. Vasemmalta Törrö Tapaninen, Köpi Kurikka, Sidi
Kukkonen, Ilari Niemelä. Kuva: Heikki Mattila
Tutustu myös näihin