Bluesbird 1979-
Junnu Sippola; laulu
Timo Tarvainen; kitara, laulu
Timo Nykyri; kitara
Hannu Karjalainen; basso, laulu
Ari Mustonen; rummut
Bluesbird perustettiin vuonna 1979. Tuolloin oululaisessa musiikkielämässä vaikuttivat muun muassa Ramblers, Spiders ja Kauko Röyhkä. Epämuodikasta bluesia ei juuri kukaan soittanut. Ohjelmiston selkäranka syntyi nopeasti: John Mayall´s Bluesbreakers, Fleetwood Mac ja Cream ovat vieläkin Sinilintujen suosikkeja.
Bluesbird keikkaili enimmäkseen oululaisilla areenoilla. Eräs kunniatehtävä oli avata blueslegenda Albert Kingin konsertti Oulun Urheilutalolla 1980. (Julisteessa luki muuten kohteliaasti Erikoisvieras, ei lämmittelybändi.)
1980-luku toi Bluesbirdille muita kiireitä. Ari Mustonen liittyi Expressiin, jonka riveissä myös Hannu Karjalainen soitti aikansa. Timo Nykyri liittyi Erkki ja Tähti -kantriorkesteriin, Timo Tarvainen perusti Ouluun Soundmix-äänitysstudion.
1990-luvulla orkesteri heräsi taas muutaman vuoden lepotauon jälkeen. Laulusolistiksi houkuteltiin 1994 Junnu Sippola. Oulun Elojazz -94 ja -95, Kainuun Jazz -kevät -95 sekä onnistuneet klubikeikat puhalsivat jälleen ilmaa Bluesbirdin siipien alle. V. 1999-2000 bändin kosketinsoitinvahvistuksena toimi Tapani Malmi.
Hyviä keikkoja on Bluesbirdillä ollut sopivasti, mm. Oulussa 8.6.2000 Lynyrd Skynyrd & Joan Jett -stadionkonsertin VIP-bändinä, sekä 7.7.2000 legendaarisen Woodstock-sankarin Joe Cockerin lämppärinä Oulun Kauppatorin suurkonsertissa.
Lähteet:
Hannu Karjalainen: Oulu Pop History
Yhtyeen kotisivu: www.bluesbird.net