Dolls 1975 - 77
Esa Partanen; kitara, laulu
Jarmo Heikkinen; basso
Seppo Hotti; rummut
Dolls-yhtye muotoutui 1976, kun Rock Stars -bändissä soittaneet Esa "Eski" Partanen ja Jamppa Heikkinen lyöttäytyivät yhteen Sepon kanssa. Yhtyeen treenipaikkana toimi pihamökki Hintanmutkassa. Hurriganes oli vahva biisivalintojen vaikuttaja, mutta Beatles-, Nazareth-, Mud- ja Sweet -biisejäkin ohjelmistoon mahtui.
Dolls v. 1976. Esa Partanen (vas.), Seppo Hotti, Jarmo Heikkinen.
Kuva: Hannu TM Karjalainen
Aluksi nuori kokoonpano kierteli soittamassa kouluhipoissa. Melkoinen yllätys tuli, kun manageri Antti Porkka kilautti Eskille jo samana vuonna kysyen kiinnostaisiko keikkailu lämppäriesiintyjänä Rocket-yhtyeen Pohjois-Suomen kiertueella? Eipä tarvinnut Anan silloin 14-15-vuotiailta teinipojilta kahdesti kysyä: tästä käynnistyi Dollsin ikimuistoinen soittorupeama pohjoisilla ja vähän eteläisemmilläkin lavoilla ja nuorisoseuran taloilla.
Keikkoja oli mukavat kaksi- kolme viikossa. Rocket & Dolls kaksikkoa markkinoitiin silloin koko illan bändisoittona, eli tanssipaikoilla tauotonta livemusiikkia. Rocket hätkäytti ammattimaisella osaamisellaan ja nuori Dolls keräsi teinihuomiota - basisti Jamppa kun oli vasta suurin piirtein "bassonsa mittainen".
Keikkoja tuolla yhdistelmällä oli useita kymmeniä: mm Oulun Kuusisaari, Taivalkoski, Kuusamo, Rovaniemi, Kalajoki, Kemijärvi, Raahe, Kemi, Muhos jne. Rocketilla oli käytössään Pohjois-Suomessa vielä harvinaiset oikeat PA:t. Niinpä ensimmäinen R & D -keikka jäikin Dolls-pojille mieleen: Tervolan suuressa kaarihallissa oikeiden PA -laitteiden kanssa soittaminen pihamökkitreenaamisen jälkeen oli jotain toista, se tuntui todella paratiisilta! Muitakin keikkoja oli, eräs mm. Kasevan kanssa Kellon nuorisoseuran talolla.
Dolls toimi vuoteen 1977 saakka. Seuraavaksi oli vuorossa Flash-yhtye, jossa Jamppa soitti kitaraa ja bassossa oli Esko Lassila. Flahs jäi kuitenkin kun Jamppa pian liittyi Ramblersiin. Seppo Hotti jatkoi Ruotsissa, sekä mm. tuolloin suosionsa huipulle kohoamassa olevan Jamppa Tuomisen rumpalina. Eski jatkoi eri harrastekokoonpanoissa.
Lähteet:
Lähde: Esa Partanen, 9.6.2006.
Hannu Karjalainen: Oulu Pop History