Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Erik Tulindberg

[Kuva: Erik Tulindberg]

Tuntemattoman tekemä varjokuva, joka tiettävästi esittää Erik Tulindbergiä. Kuva: Yksityiskohta 1. jousikvarteton nuotin kannesta. Fazer, 1966.


Vuonna 1925 löydettiin Helsingin yliopiston kirjaston kätköissä olleesta yksityiskokoelmasta kuusi jousikvartettoa, joiden kansilehdillä seisoi nimi Erik Tulindberg. Musiikintutkijat luulivat niitä ensin käsinkirjoitetuiksi kopioiksi jonkin ulkomaalaisen säveltäjän töistä, mutta havaitsivat lopulta että kyseessä onkin "löytö", unohduksiin painuneen suomalaisen säveltäjän tuotantoa.

Erik Tulindbergistä historian hahmona tiedetään paljon, sillä hän hoiti mm. Oulun lääninkamreerin ja valtiopäivien finanssiasiain toimikunnan päällikön (valtiovarainministerin) virkoja. Sen sijaan hänen sävellystyönsä on jäänyt historiankirjoitukselta lähes huomaamatta. Musiikintutkijat ovat kuitenkin nykyään yhtä mieltä siitä, että Tulindberg on maamme vanhin tunnettu taidesäveltäjä ja aikalaisittain taitava säveltäjä.

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku