Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Ghetto 1969 - 1971

Sukupuu: Strontium ► Ghetto

Risto Järvenpää; laulu, kitara
Tapani "Tappi" Malmi; koskettimet, laulu
Jukka-Pekka "Jukkeli" Inkala; basso
Tapio "Tapu" Mylly; rummut

Strontium-yhtye perustettiin 1969. Ydinlaskeuman myrkkyä tarkoittava nimi oli kannanotto ajankohtaiseen uhkaan. Alkuperäisessä kokoonpanossa olivat mukana Sakke Mannermaa ja Jouni "Kisu" Sandholm. Keikkailu aloitettiin tyypilliseen tapaan koulubileistä ja laajennettiin pian tanssipaikoille. Rockin oheen tuli tanssimusiikki. Ensimmäinen tämän lajin esiintyminen oli harmonikka-artisti Tapio Tammilehdon eli Topi Sorsakosken isän säestäjänä.

Bändin kotinurkat ovat keskellä Oulua Vaarassa, ns. postitalon kulmilla. Treenikämppä oli läheisessä Paasivaaran korttelissa, Osuuskauppa Arinan puusepänverstaalla. Tiloja isännöi vankkumattomaan tyyliinsä talonmies Junnonaho. Yhtyeellä oli mesenaatti, Tapanin isä Jussi Malmi - oululaisten hyvin tuntema laulu- ja liikemies. Hän jopa rahoitti kalustohankintoja. Kesäisin bändi treenaili Jussin mökillä Kiimingissä.

1970 yhtyeen nimeksi vaihdettiin edelleen kantaaottavasti Ghetto. Tällä nimellä soitettiin rokkikeikat. Tansseissa esiintyi Tapani Malmin yhtye. Samat biisit, sama miehistö mutta eri mainokset. Keikkamyyjänä toimi Kari "Komppa" Alenius.

Ghetton musiikillinen linja oli kirjava. Risto ja Tapu suosiivat bluesia ja rajua rokkia tyyliin Jimi Hendrix ja Cream. Jukkeli ja Tappi soittivat mieluummin kepeämpää, CCR:ää tai Beatlesia. Ghetto keikkaili varsin ahkerasti. VW Kleinbuss, jossa oli tyylikkäät pienet kattoikkunat, sai reissuilla kyytiä.

Mieleen jäivät erityisesti matkat Lapin pakkasissa ja Iin Villikissa-festari 1971. Ghetto oli Villikissan yllättäjiä. Sen soittovarmuutta ja hyviä soundeja kehuttiin. Sanomalehti Liiton jutussa noteerattiin erityisesti kitaristi Järvenpään taidot.

Lähteet:

Hannu Karjalainen: Oulu pop history
Haastattelu: Risto Järvenpää
Oulu-lehti 27.5.1971
Antti Porkka. Liitto 16.6.1971  

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku