Juha Ojala

Neljä akateemista loppututkintoa, ammattimainen pianonsoittotaito, intohimo 1900-luvun taiteeseen, sävellyksiä, elektronista musiikkia, tutkimustyötä, väitöskirja, työ Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen laitoksen pianonsoiton, musiikkiteknologian sekä musiikin teorian opettajana " siinä pähkinänkuoressa Juha Ojalan (s. 1964) hahmo, joka runsaudessaan muistuttaa renessanssin taiteilijaihanteesta.

Renessanssi-ihminen

Renessanssi-ihmisen tavoin Ojala on kiertänyt maailmaa. Kolme hänen neljästä loppututkinnostaan on ulkomaisia. Hän on kuitenkin paljasjalkainen oululainen ja kulkenut lapsuudessaan ja nuoruudessaan läpi "oululaisen musiikkiputken" eli käynyt Pakkalan ala-asteen musiikkiluokkia, Pohjakartanon musiikkiyläastetta ja Madetojan musiikkilukion sekä opiskellut Oulun konservatoriossa. Säveltäjän ei hänen mukaansa tarvitse säveltää "musiikillisia tervapastilleja" ollakseen oululainen. Ojalalle oululaisuus on vapaa ilmapiiri, jota mikään "musiikkipoliittinen väkivaltakoneisto" ei hallitse.

Johns Hopkins -yliopiston Peabody -instituutissa vietetyt opiskeluvuodet 1990-luvun alkupuolella ovat selvästi olleet Juha Ojalalle antoisaa aikaa. Hän suoritti sekä pianonsoiton, sävellyksen että elektronisen musiikin loppututkinnot. Hän on tuolloin myös mitä ilmeisimmin ruokkinut luonnettaan, jota hallitsee aimo annos amerikkalaista ulospäin suuntautuneisuutta. Nopea, lennokas, silti jäsennelty verbaalinen ulosanti onkin Ojalalle hyvin virittyvä ase hänen hyökätessään tantereella, jossa hänen tutkijan ja yliopistomiehen luonteensa alati haastaa hänen reflektoivaa luovuuttaan.

Ojala ei silti suostu erottamaan eri tehtäviään ja toimintojaan erillisiksi lohkoiksi ajattelussaan, tästä todistavat hänen väitöskirjansa ja eräiden sävelteostensa väliset yhteydet. Hän viittaa mm. Schumanniin, joka oli sekä säveltäjä, kapellimestari, pianisti ja musiikkitieteilijä.  

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku