Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Pohjalaisia op45

Kansallisen oopperan asemaan kohonnut Pohjalaisia op45 on Leevi Madetojan sävellystuotannon pääteos ja suomalaisen oopperakirjallisuuden suosituin teos yli 200 esityksellään. Pohjalaisia syntyi vuosina 1918-1923, jolloin kaksi sinfoniaa ja useat tilauksesta sävelletyt kuorokantaatit olivat jo antaneet Madetojalle runsaasti kokemusta suurimuotoisten teosten laatijana ja Artturi Järviluoman jo kaikille tuttu näytelmä oli valmis uuteen tulemiseensa oopperana. Tulevasta menestyksestä antoi esimakua jo kantaesitys Suomen Kansallisoopperassa 25.10.1924: iltaa on verrattu Sibeliuksen toisen sinfonian kantaesitykseen.


Pohjalainen heimo koko Suomen kansan symbolina

Pohjalaisia-ooppera pohjautuu Alavudella vuonna 1879 syntyneen sanomalehtimiehen ja kirjailijan Artturi Järviluoman samannimiseen näytelmään. Itse näytelmä kuuluu edelleen etenkin kotimaakunnassaan teattereiden kantaohjelmistoon.

Koko näytelmä Pohjalaisia voidaan nähdä suomalaisuustaistelun symbolina. Rehdit ja ylpeät Antti ja Jussi edustavat paitsi heimoaan myös koko suomalaisuutta. Näytelmän kantaesitysvuonna 1914 kaikki tiesivät, mihin sorron tiellä omaan väkivaltaisuuteensa hukkuva vallesmanni viittaa, vaikka näytelmän tapahtumat onkin sijoitettu puoli vuosisataa varhaisempaan aikaan. Järviluoman onnistui piilottaa suomalaisten vapaudenkaipuun ja itsenäisyysajatusten tunnot näytelmäänsä niin hyvin, että teos esitettiin jopa Pietarissa, Venäjän pääkaupungissa.


Esikuvat tosielämästä

Järviluoman arvellaan pitäneen vallesmanninsa esikuvana joko "Kauhavan rumaa vallesmannia" Adolf Hägglundia tai häntä vielä ikävämpää hahmoa, Alavudella toiminutta Theodor Westerstrandia, jota vastaan nostettua oikeusjuttua kuvattiin moneen otteeseen mm. Uuden Suomettaren etusivuilla 1870-luvulla. Jussin isän, Harrin, esikuva lienee T.J.Härkönen, valtiopäivämieheksi asti edennyt Alavuden vaikutusvaltaisin talonpoika 1800-luvun loppupuolelta. Harrin tavoin Härkönen säilytti vankeja kotonaan, ja lopulta kahlitsematta jäänyt vanki surmasi hänet.


Madetojan oma libretto

Madetoja muokkasi itse oopperansa libreton Järviluoman näytelmän pohjalta poistaen näytelmästä oopperan dramatiikan kannalta turhia hahmoja, repliikkejä ja kohtauksia. Tyystin hän poisti kohtaukset, jotka sisälsivät herännäisyyteen kohdistuvaa arvostelua. Tapahtumien kulku sinänsä on sama, mutta Antin pako ei oopperassa pääty antautumiseen, vaan jää avoimeksi.


Pohjalaisen kansanmusiikin ainekset

Kirjailija Artturi Järviluoma oli paitsi suomalaisuusmies, myös musiikkimies. Hän toimi mm. Ylioppilaskunnan Laulajien varajohtajana. Järviluoma oli kerran seurannut Toivo Kuulaa kansansävelmien keräysmatkalle Etelä-Pohjanmaalle. Järviluomalla oli siis omakohtainen kosketus pohjalaiseen kansanmusiikkikulttuuriin, jossa niin ilot kuin murheet herkästi purkautuvat lauluksi. Tästä viestii tapa, jolla Antti draaman lakipisteessä kertoo kuulleensa tuomionsa: "Nyt kannattaa Hangan Antistakin tehdä laulu." Pohjalainen ja pohjalaisen kansanmusiikin tuntija Leevi Madetoja aisti tämän ulottuvuuden Järviluoman tekstistä.

Koko oopperan ydinteemana toimii heti alkusoitossa ensimmäisen kerran kuultava pohjalainen kansanlaulu "Tuuli se taivutti koivun larvan", jota lauletaan myös dramaattisin sanoin "Nyt mua viedähän linnasta linnaan". Mukana on myös kansantanssien rytmejä, polskia, "minuutteja", ja tulopelejä.


Pohjalaisten musiikista

Lukuisista kansanmusiikkilainoista huolimatta Pohjalaisia on ehyt kokonaisuus. Madetojan oma ilmaisu ja teema-aines sulautuvat kansanmusiikin teemoihin täysin elimellisesti. Ulkoisena ratkaisuna tätä tukee se, että teos on läpisävelletty eikä siinä esiinny perinteiselle numero-oopperalle tyypillistä selkeää jaottelua resitatiivin ja aarian välillä.

Madetojan omassa teema-aineksessa esiintyy johtoaiheita. Mm. vallesmanni ja uhka, Jussi ja vapaus sekä Kaisa ovat saaneet omat johtoaiheensa. Dramatiikan ja dynamiikan yleisilme on Madetojaa ajatellen erittäin rohkea ja ulospäinsuuntautunut.

Lähteet:

Madetoja: Pohjalaisia, teosesittely. Antero Karttunen, Finlandia Records - Fazer Music Inc.1992.

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku