National Napalm Syndicate 1986 - 1991, 2002-
Pudasjärvi
Vesa Ruokangas: laulu
Markku Jokikokko: kitara
Jukka Kyrö: kitara
Juha Vuorma: basso
Pasi Pauanne: rummut
Vuonna 1986 perustettu National Napalm Syndicate oli suomalaisen thrash metallin edelläkävijöitä. Yhtyeen esikuvia olivat mm. Kalifornian speedmetallistit Exodus ja Slayer, englantilainen Venom sekä kotimaiset kollegat KTMK ja Faff-bey. Vokalistina toimi aluksi Vesa Ruokangas, mutta noin vuoden kuluttua hänen tilalleen tuli Aku Raaska.
Kotikuntansa Pudasjärven maisemissa pitkätukkainen rockyhtye herätti pahennusta - treenikämppä vielä sattui olemaan vastapäätä rauhanyhdistystä. Paikallislehdessä bändiä syytettiin peräti saatananpalvojiksi ja natseiksi.
Thrash metalli oli 1980-luvun puolivälissä suomessa hyvin marginaalinen laji. NNS ei uskonutkaan saavansa levysopimusta Suomesta, vaan lähetti demojaan suoraan ulkomaisille levy-yhtiöille. Englantilainen Kerrang-lehti kirjoitti kiittävän arvion bändin demosta. Kun sitten kotimaiset Stone ja Airdash olivat osoittaneet thrashissa olevan kaupallistakin potentiaalia, peräti kolme yhtiötä kiinnostui NNS:sta. Bändi teki sopimuksen EMI:n kanssa.
Bändin nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin Parlophone-merkillä v. 1989. Äänityksestä Oulun Soundmix-studiolla vastasi Nixu Nikula. Kaikki laulutekstit olivat Kyrön kynästä ja sävellykset olivat parivaljakon Kyrö/Jokikokko.
Bändi keikkaili ympäri Suomea. Vokalisti vaihtui LP:n julkaisun jälkeen uudestaan, nyt Heikki Lesoseen. Lupaava nousu kuitenkin hyytyi reilun vuoden sisällä. Muusikot olivat muuttaneet eri suuntiin opiskelujen takia ja jatkaminen kävi hankalaksi, joten yhtye lopetti toimintansa v. 1991.
NNS aloitti uudelleen toimintansa Oulussa vuonna 2002. Alkuperäisestä kokoonpanosta olivat mukana kitaristit Jukka Kyrö ja Markku Jokikokko. Uusia jäseniä olivat basisti Tero Nevala, rumpali Jari Kaiponen ja laulaja Ilkka Järvenpää. Uuden kokoonpanon ensimmäinen albumi Resurrection of the Wicked julkaistiin 2006. Seuraavana vuonna julkaistu The Birth, Death and Resurrection sisälsi molemmat bändin siihenastiset albumit sekä bonusraitoja. Vuonna 2009 julkaistiin albumi Devolution of Species.
Lähteet:
Kari Sammo: Napalmia kansalle. Rumba 19/1988, s.9.
Zeus Mattila: Pohjoisen hirviöt heräävät. Rumba 8/1989, s. 18.
Jukka Turunen: Pudasjärven napalmiyhdistys muistelee menneitä. Kaleva 11.5.2007, s. 41.
Aleksandr Lindholm: Levylöytö: National Napalm Syndicate. Ylex.fi [julkaistu 6.12.2009]