Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Oulun NMKY:n Mieslaulajat

Kuva: Timo Lind.

Oulun NMKY:n Mieslaulajat perustettiin vuonna 1952. Kuoro toimii Oulun Kansalaisopiston opintopiirinä ja siinä on nykyisellään mukana 25 mieslaulajaa. Kuoroa johtaa Ahti Sepp. Kuoro järjestää laulajilleen koulutusta, kursseja ja laululeirejä. Se osallistuu myös kuorotapahtumiin ja tekee esiintymis- ja kilpailumatkoja ympäri maailmaa. Kuoro on Suomen Mieskuoroliiton ja SULASOL:in jäsen.

Kuoron ensimmäinen johtaja Olof Tawast (1952-58) myös sävelsi ja sovitti kuorolle lukuisia teoksia. Tawastin jälkeen Ynnin mieslaulajia ovat johtaneet Teemu Linnala (1958-62), Kalervo Kullas (1962-84) sekä Elias Palola, Seppo Härkönen ja Paavo Männistö (1995-2005). Syksyllä 2005 kuoron johtoon tuli Lea Ulvinen - ensimmäinen nainen tässä pestissä kautta kuoron historian. Ulvisen muutettua Oulusta 2007 johtajaksi tuli Ahti Sepp.


Kuoron toiminta

Kuoron ohjelmisto on koostuu perinteisestä, hengellisestä sekä viihteellisestä mieskuoromusiikista. Konserttiesiintymisten lisäksi kuoro avustaa seurakuntien jumalanpalveluksissa ja käy viihdyttämässä ikäihmisiä palvelukodeissa. "Maalliset" laulut tulivat ohjelmistoon jo Teemu Linnalan kaudella. Kalervo Kullaksen pitkällä johtajakaudella kuoro sai mm. vuoden mieskuoron tunnustuksen 1975.

Kuoro harjoittelee viikoittain Raatin nuorisotalossa. Kuorolaiset saavat koulutusta äänenmuodostuksessa ja stemmalaulannassa, ja heitä myös tuetaan laulumerkkisuorituksissa. Uusia laulajia otetaan jatkuvasti mukaan.

Kuoro on julkaissut toiminta-aikanaan kuusi äänitettä, ensimmäisen niistä v. 1968. Kuoro on käynyt esiintymismatkalla Pohjoismaiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa ja useissa Euroopan maissa. Ensimmäinen Euroopan kuoromatka suuntautui vuonna 1967 Tanskaan, Saksaan ja Sveitsiin. 

Lähteet:

ONMKY:n mieslaulajien kotisivu
Hiljaa niinkuin kaste -levyn esittelyteksti.
Katri-Maija Kallio: Kuorot käyvät nuorekkaammiksi. Forum24 29.11.2005
Riikka Kalsi: Kansallisromantiikan sielunmaisemissa. Kaleva 18.11.2002, s.15.
"Lurjusten kerho" toiminnan aloitti: Ynnin mieslaulajilla 30. vuosi. Kaleva 29.5.1982, s.15. 

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku