 |
 |
 |
 |
 |
Oululaiset jazzsoiton pioneerit
Keitä sitten olivat ne oululaiset muusikot, jotka aikanaan 1940-50 -luvuilla pyrkivät vaalimaan jazzin kunniakasta lanseeraamista näille alueille? Joukko oli pieni, mutta tiitterä, ja niinpä sama hyväksi havaittu muusikko saattoi kuulua puoleen kymmeneen eri orkesteriin. Jos joku huomaa seuraavasta muistinvaraisesta luettelosta arvoisan nimensä puuttuvan, älköön pahoittako mieltään.
Hanuristeista ja pianisteista mainittakoon Eino Launonen, Erkki Virtanen, Esko Granroth, Leo Vuorinen, Asko Heroja, Jammu Lahdensuo, Jorma Kuusela sekä kitaristina ja vibrafonistina tutuksi tullut Uti Valkama.
Sen aikaisissa orkestereissa käytettiin paljon myös puhaltimia, joiden soittajista tulkoot mainituiksi Olavi Ahola, Jan Linden trumpetti, Juhani Viitala tenorisaksofoni/klarinetti (omaa luokkaansa), Otso Taistomies pasuuna, Esko Paitsola trumpetti, Jouni Heinonen klarinetti/viulu, Taisto Kangas tenorisaksofoni/klarinetti, Eero Rämö pasuuna, Simo Paavola tenorisaksofoni/huilu, Jukka Hurtig ja Timo Visuri trumpetti, noin eniten esillä olleet mainitakseni.
Kompin soittajia
Eihän jazzi ilman komppia olisi pauhannut. Hyviä rumpaleita löytyi Oulusta mm. seuraavat "Krupat": veljekset Pentti ja Paavo Kolehmainen, Reijo "Piikki" Piisalo, Juhani Eskelinen, Seppo Paavola sekä Raimo "Nappi" Oksa, joka toimi jossain vaiheessa myös Jazz-yhdistyksen puheenjohtajana. Basisteista ja kitaristeista kannattaa mainita Seppo Törmänen, Kimmo Jussila sekä ennen kaikkea Suomen parhaimmistoon kuulunut Jukka Lyly - edellä mainitut siis lähinnä kitaristeja sekä basistit Risto Rönkä, Pentti Koski ja Aimo Granroth.
Nämä kaikki edellä mainitut herrat ovat juuri niitä oululaisen jazzin pioneereja, joista osa vieläkin harrastaa jazzia lähinnä yleisön ja omaksi ilokseen erinäisissä kokoonpanoissa. Kannattaa myös mainita, että useimmat luetelluista soittivat pääinstrumenttinsa lisäksi kahta, jopa kolmea "sivusoitinta". Monta on tosin joukosta poistunutkin soittamaan "yläkerran" saleihin.
Tuon ajan kokoonpanoista on tullut jo mainituksikin muutamia sen ajan jazzin kehityksen kannalta merkittäviä yhtyeitä. Kun aika kului, musiikin tarjonta radiossa lisääntyi, sovituksia sai jo melko vapaasti, syntyi uusia erinomaisia kokoonpanoja. Esim. Rytmipojista muodostui Esko Paitsolan peräti 8-miehinen orkesteri ja vähän myöhemmin syntyi erinomaisesti svengaava Blue Kvintet sekä merkittävä jazzbändi nimeltään Bell Boys. Myös Pentti Kolehmaisen vetämä kokoonpano nautti suurta suosiota sekä Järjestötalolla ja maakuntakiertueilla.
"IFA ihmeauto paras, sitä ei vie varas"
Tanssiorkesterit joutuivat liikkumaan pitkiäkin toposia varsinkin Lapin lääniin suuntautuneilla keikoilla. Myös noilla maakuntakeikoilla pyrittiin levittämään jazzin sanomaa.
Ja millä sitten liikuttiin 1950-60 -luvuilla? Toki oli auto jo keksitty, mutta kun se oli niin harvinainen kapistus, ettei siihen ollut varaa kuin taksimiehillä ja pankkiireilla. Monet keikat tehtiin siis junalla tai linja-autolla. Monesti kävi niin, että matkustettiin esimerkiksi Kemijärvelle asti junalla, sieltä bussiin ja loput taksilla. Siihen tuhraantui aikaa, ja jos laskee keikkapalkkion per tunti käytetyn ajan suhteen, taisi mennä melkein miinuksen puolelle. Mutta into korvasi kaikki vaivat.
Muistan eräänkin keikan Savukoskelle helmikuun tulipalopakkasilla. Keikka oli erään ohjelmatoimiston järjestämä ja "johtaja" oli antanut käyttöön Nysa-merkkisen puolalaisen ns. pikkubussin. Tilaa oli, muttei autossa ollut lämmityslaitetta eikä juuri auton pohjaakaan. Rovaniemelle saavuttiin umpijäässä ja saimme siellä vaihdetuksi Pobedaan, joka oli ainakin lämmin. Mitäs siitä, että rumpali joutui istumaan tomari päässään, kun kaikki vehkeet jouduttiin pakkaamaan kotteron sisälle. Perillä Savukoskella piti olla majatalo varattuna. Ei ollut. Yövyttiin navetan ylisillä lehmien lämmössä. Joskus taide on pelkkää kärsimystä.
[Keikkakokemukset lienevät tapahtuneet Hot Dogs -kvintetille: Seppo Nuortimo (tp), Tauno Tajakka (ts), Kauko Rissanen (g), Hans Krokfors (b), Erkki Poranen (dr). (toim.huom.)]
