Oulun Kamarikuoro
Oulun Kamarikuoro perustettiin vuonna 1960. Kuoron perustajina voidaan pitää sisaruksia Antti ja Sirkka-Maija Simojokea sekä Toivo Kukkosta. Kukkosesta tuli kamarikuoron ensimmäinen kuoronjohtaja. Kuoro sai alkunsa, kun Mieskuoro Pohjan Laulussa laulanut Antti Simojoki innostui kamarikuoromusiikista ja hän puhui yhdessä Pohjan Laulun silloisena kuoronjohtajana toimineen Toivo Kukkosen kanssa kamarikuoron perustamisesta Sirkka-Maija Simojoelle. Antti Simojoki keräsi innokkaita mieslaulajia Pohjan Laulusta ja Sirkka-Maija Simojoki houkutteli mukaan naislaulajia oratoriokuoro Oulun Laulusta.
Oulun Kamarikuoro toimii Oulun konservatorion alaisuudessa ja harjoittelee sen tiloissa. Kuoronjohtajina ovat toimineet Toivo Kukkosen lisäksi mm. Stephen Portman, Elias Palola, Rauno Rännäli ja Markku Jounela, joka oli kuoronjohtaja pitkän kauden vuodesta 1974 vuoteen 2000.
Musiikinopettaja ja laulaja Kari Kaarna johti kuoroa 2000-luvun alkuvuodet. Vuonna 2014 uudeksi johtajaksi tuli Marita Kaakinen. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Kristian Heberg.
Kuoron toiminta
Oulun Kamarikuoro on tunnettu siitä, että se ei ole pelännyt ottaa ohjelmistoonsa erittäin vaativia klassisen musiikin ja nykymusiikin teoksia. Se on osallistunut mm. Händelin Messias-oratorion ja Mozartin c-molli –messun esittämiseen.
Viime vuosina se on esittänyt Mozartin Kruunajaismessun, Hector Berliozin oratorion Kristuksen lapsuus ja J. S. Bachin Matteus-passion. Lisäksi Oulun Kamarikuoro on esittänyt mm. Einojuhani Rautavaaran, Toivo Kuulan ja Arvo Pärtin musiikkia sekä englantilaisten Benjamin Brittenin ja Ralph Vaughan Williamsin sävellyksiä. Oululaisena kuorona se on erityisesti syventynyt Leevi Madetojan sävellysten esittämiseen.
Oulun Kamarikuoro on esittänyt musiikkia sekä a cappella eli ilman säestystä että eri orkesterien, esimerkiksi Oulun kaupunginorkesterin, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Festivo-orkesterin kanssa. Oopperatyöskentely on kuorolle myös tuttua, mm. v. 2005 Olli Kortekankaan Messenius ja Luciassa. Ohjelmistoon kuuluvien sävellysten esittäminen vaatii paljon laulajilta. Monet Oulun kamarikuoron jäsenistä ovatkin joko musiikin ammattilaisia tai opiskelijoita.
Vuoden 2011 suurtöitä olivat Oulu Sinfonian kanssa esitetyt Brahmsin Ein Deutsches Requiem sekä Haydnin Vuodenajat, joista jälkimmäisessä oli kapellimestarina Peter Schreier ja toisena kuorona Tuiran kamarikuoro. Vuonna 2013 kuoro esitti Schubertin G-duurimessun.
Vuonna 2003 Oulun Kamarikuoro teki matkan Italiaan Gradon kansainvälisiin kuorokilpailuihin, jossa se otti osaa sekä kamarimusiikki- että kirkkomusiikkisarjaan.
Diskografia
Messenius ja Lucia. Helsinki: Ondine, 2006. Olli Kortekankaan oopperan ensilevytys. Solistit, Oulun kaupunginorkesteri, Oulun kamarikuoro ja Ynnin Pojat.
Kun on kesäyö. [Oulu]: Oulun Kamarikuoro, 2004
Okon Fuoko opus 58: the complete ballet pantomime music / Leevi Madetoja. Tampere: Alba Records, p2005 (yhdessä Oulun kaupunginorkesterin kanssa, johtajana Arvo Volmer, sopraano Helena Juntunen ja tenori Tuomas Katajala)
Tuhansin kielin: kauneimmat hengelliset kuorolaulut. Helsinki: Finngospel, 1991
Oulun Kamarikuoro on myös mukana seuraavilla äänitteillä:
Hengellisiä suosikkisävelmiä. Espoo: Naxos, 2003
Hengellisiä suosikkisävelmiä. Espoo: Fg-Naxos, 1999
Kuorolauluja / Leevi Madetoja. [Helsinki]: Fazer, 1987
Kuorolauluja / Leevi Madetoja. [Helsinki]: Fazer, 1983
Lähteet:
Kuoron FB-sivu
Oulun kamarikuoron infosivu Sulasolin sivulla.
Kalsi, Riikka. Puhutteleva Pärt. Kaleva 18.4.2003.
oulunkamarikuoro.net / Hakupäivä 27.4.2005.
Kalsi, Riikka. Raskasmielinen mutta kirkasääninen: konsertti (Oulun kamarikuoron 40-vuotisjuhlakonsertti). Kaleva 8.10.2001.