Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Poppamiehet 1994 - 98, 2008 -

Jouni Ylisuutari: laulu ja kitara
Arto Remes: kitara
Markku Mykkänen: basso
Ari Laukka: rummut

Poppamiehet perustettiin Limingan Tupoksessa 1994. Mukaan liittyi hieman myöhemmin tuolloin myös B. F. Clinic -yhtyeessä soittanut Jouni Ylisuutari. Yhtyeen tyyliksi muotoutui melodinen suomenkielinen rock.

Poppamiehet keikkaili ahkerasti Pohjois-Suomen alueella. Yhtye julkaisi 1990-luvulla kolme cd-levyä: EP:t Yhdistelmäorkesteri (1995) ja Pimeään valoon (1997) sekä täysimittaisen cd:n Rokkiplaneetta (1996). Biisintekovastuu jakautui Ylisuutarin ja Remeksen kesken. Kaksikko oli tuottelias, sillä levyttämättömiä kappaleita oli lopetusvaiheessa kasassa reilusti toistakymmentä. Kokoonpano muuttui 1997: basistiksi tuli B.F.Clinic-yhtyeestä Speedy Lahtinen ja rumpaliksi Jussi Liikanen. Muutaman musiikkivideonkin yhtye teki.

Kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen Poppamiehet koottiin uudestaan samalla kokoonpanolla kuin v. 1998. Yhtye kokosi musiikkinsa ja videonsa verkkoon saataville. Yhtye on sen jälkeen tehnyt hajakeikkoja - mm. OPH 2016 - tehnyt uusia kappaleita ja kuvannut musiikkivideoita.

Lähteet:

Yhtyeen kotisivu
FB
Suomen äänitearkisto, Poppamiehet-haku 

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku