Pohjoista kirjallisuutta
Nuottikirjasto
Naxos
Naxos Music Library Jazz
Musiikkikirjastot

Submerged 1993 - 2001

Mikko Juntunen: laulu ja kitara
Juuso Rahkola: kitara
Jussi Pekkanen: basso
Timo Kemppainen: rummut

Submerged perustettiin Muhoksella vuonna 1993. Yhtye aloitti armottomana thrash-metalli-ryhmänä, jolle kunnon groove oli tärkeää. Vuosien mittaan yhtye kehittyi stonerin sekä lopulta hypnoottisen ja kokeilevan rockin suuntaan.

Submerged teki 1994-5 kaksi demoa. Vuonna 1995 yhtye suuntasi Kemin Tico Tico -studiolle, jossä äänitettiin biisit 7 tuuman vinyylisinglelle Fulcurum (E Records). Seuraavana vuonna ilmestyi nyt Bad Vugum -yhtien julkaisemana armotonta runttausta sisältävä mini-cd Oxygenate. Kaikki levyn kappaleet oli säveltänyt laulaja-kitaristi Mikko Juntunen.

Kaksi vuotta myöhemmin oli vuorossa cd Sheddings, jolla tyylinmuutos oli jo selvä. Kokoonpanokin oli muuttunut: rumpalina vaikutti nyt Jukka Haataja, ja kitaristi Juuso Rahkolan syvennyttyä opiskeluihin tontin otti haltuun Jasu Leskelä.

Submerged lopetti toimintansa v. 2001. Juntunen on sen jälkeen vaikuttanut mm. yhtyeessä Atomivakoojat.

Lähteet:

Tomi Tuomaala: Hypnoottisen pieksännän ytimessä. Rumba 19/1997, s. 8.
Finnmusic.net. [Hakupäivä 5.7.2013]
Encyclopaedia Metallium. [Hakupäivä 5.7.3013] 

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku