Teemu Ontero
Oululainen Teemu Ontero (s. 1977) aloitti vuonna 1997 elektronimusiikin opinnot Oulun konservatoriossa Jukka Ruohomäen johdolla. Säveltäjäesikuvikseen hän on maininnut mm. Iannis Xenakisin, Karlheinz Stockhausenin ja Giacinto Scelsin.
Ontero osallistui eräällä ensimmäisistä sävellyksistään, Arhynalia Alphalla Bourgesissa Ranskassa 1998 järjestettyyn elektroakustisen musiikin kilpailuun. Teos sijoittui nuorten sarjassa kuuden parhaan joukkoon.
2000-luvun ensivuosikymmenellä Ontero työskenteli Yleisradion kokeilustudiossa, minä aikana syntyivät mm. teokset Via Dolorosa ja Arhynalia Epsilon.
Ontero on usein käyttänyt raakamateriaalina akustisista soittimista äänitettyjä ääniä. Pressure (2006) rakentuu vain viulusta äänitetyille äänille. Teos Schwa (2009) rakentuu harmonikasta äänitetyille äänille, mutta esityksessä on mukana myös harmonikkaa soittava muusikko.
Vuoden 2016 Uuden musiikin lokakuu -festivaalilla sai kantaesityksensä teos JYRKÄSTI.
Lähteet:
Kimmo Pihlajamaa: Avojalakasta granulaaria. Uuden musiikin lokakuu -tiedotuslehti 2009.
Teemu Onteron Mikseri.net-sivu
Päivi Loponen: Ruohomäen koulussa opitaan säveltämään kuuntelemalla. Helsingin Sanomat 26.4.2003.