Ajankohtaista
Rakennusvalvonnan Tuumastukki-palkinto Jaakonkujan kaupunkipientaloille
Oulun rakennusvalvonta palkitsee vuosittain Tuumastukki-palkinnolla rakentamisteon, joka on onnistunut laadukkaassa rakentamisessa. Tänä vuonna palkinnon saajia ovat Jaakonkujan kaupunkipientalot.
Hankkeet sijoittuvat Värtössä alueelle, joka on Uuden Oulun yleiskaavassa merkitty kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta maakunnallisesti tärkeäksi alueeksi, jolloin suunniteltaessa alueelle muutoksia, tulee turvata sen ominaisluonteen ja erityispiirteiden säilyminen. Jaakonkuja 2 ja 4 kaupunkipientalot edustavat tiivistä, huolellisesti suunniteltua sekä hienovaraisesti rakennettuun ympäristöön sovitettua täydennysrakentamista. Hankkeet mahdollisti asemakaavamuutos sekä kaavaa täydentävä, alueen ominaispiirteet tunnistava ja huomioiva rakentamistapaohje. Kaavan ja rakentamistapaohjeen mukaisesti alueelle on nyt suunniteltu ja osin jo toteutettu, kaksi viiden kytketyn asuinrakennuksen käsittävää 1-2-kerroksista kaupunkipientalohanketta.
Palkinto luovutettiin keskiviikkona 21.12.2022 Ympäristötalolla. Kunniakirjat luovutettiin seuraaville toimijoille:
Konsultti rakennustapaohjeen laatimisessa
Luo arkkitehdit
Pientalojen Jaakonkuja 2 arkkitehtisuunnittelu
Arkkijussi Oy
Pientalojen Jaakonkuja 4 arkkitehtisuunnittelu
Arkkitehti Takkunen Oy
Palkinnon vastaanottivat vasemmalta Markus Mutanen ja Tapani Takkunen Arkkitehti Takkunen Oy, Virve Väisänen ja Hanna Kosunen Luo arkkitehdit Oy sekä Juha Paananen Arkkijussi Oy
Ote rakentamistapaohjeesta
Jaakonkuja 2 havainnekuva
Jaakonkuja 4 julkisivu
Ilmoitukset ja kuulutukset
Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset.
Rakennusvalvonnan ilmoitukset löytyvät valitsemalla kuulutuslajiksi <rakentaminen>.
Uutiskirje
Rakennusvalvonnan uutiskirjeen voit tilata tästä linkistä. Uutiskirjeessä kerromme mm. tulevista koulutuksista ja tapahtumista sekä ajankohtaisista asioista rakentamisen alalla ja rakennusvalvonnan toiminnassa. Aiemmat uutiskirjeet voit lukea alapuolisista linkeistä.
Uutiskirje 2/2020 25.3.2020 Tietoa rakennusvalvonnan toiminnasta pandemian aikana