Ajankohtaista

< Takaisin

Oulu vahvasti mukana Suomi 100 -juhlissa

Suomen juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivänä 6.12. 2017. Sitä edeltää satoja tapahtumia ympäri Suomen. Loppukiri otetaan virallisesti syntymäpäiväviikolla, jota vietetään valtakunnallisesti  1. –6.12.2017.

Oulu on näkyvästi ja vahvasti mukana valtakunnan juhlinnassa koko viikon.

Viikon alussa Oulussa muun muassa Suomi 100 -luistellaan, pidetään kaupunginteatterissa Lasten Linnan juhlat ja valtakunnallisesti näyttävin osuus nähdään 2.12. Ouluhallissa. Silloin televisioidaan virallinen Suomi 100 -juhla, jota suojelee Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio.

Valtakunnallisten teemojen mukaan Oulu osallistuu myös Kahvita-Liputa-Valaise -tapahtumiin monin eri tavoin.

Kaikki yritykset, yhdistykset ja kansalaiset kutsutaan järjestämään yhteinen kahvihetki tiistaina 5.12. kello 14. Suomen lippujen toivotaan nousevan puolestaan valaistuihin lipputankoihin 5.12. kello 18 ja säilyvän saloissa aina 6.12. kello 22 asti.

Oulu kunnostautuu erityisesti valtakunnallisessa Valaise-teemassa.

Syntymäpäiväviikon alussa, 1.12. alkaen, pyydetään erityisesti yrityksiä valaisemaan jokin näkyvä osa rakennuksesta tai pihasta sinivalkoisin sävyin kello 18 alkaen ja pitämään se yllä torstaihin 7.12. kello 9 asti. Lisäksi Oulun oma valofestivaali Lumo käynnistyy jo 17. marraskuuta ja osa valoteoksista säilyy läpi syntymäpäiväviikon. Erityistä huomiota tulee herättämään muun muassa Luminous-valotaidekokonaisuus Kuusisaaressa 2.­­­– 3. 12.

Syntymäpäiväviikko on täynnä oululaisten omia tapahtumia, ja kaikki huipentuu kunnianosoituksiin Oulun hautausmaalla 6.12. sekä koskettavalla Ajankulkue-kulkueella, jossa kävellään ja lauletaan halki historian ja Oulun kaupungin.

Näistä yksittäisistä tapahtumista Oulun kaupunki tulee tiedottamaan lähempänä lisää ja Suomi 100 -nettisivuille kerätään tapahtumia yhteiseen kalenteriin.

 

Lisää tapahtumia:

www.ouka.fi/syntymapaivaviikko

http://suomifinland100.fi/onnea-satavuotias-suomi

 

Jakolinkki