Uutiset

< Takaisin

Luupin perhepäivillä tekemistä koko klaanille 18.–19.3.

Pinssejä, räsynykkeja, nukketeatteria, puiden lumoa, seinätaiteilua, voimalauseita, voimaeläimiä ja myös kaikkien kaveri Masa-dino –  tätä kaikkea on tarjolla Luupin Myllytullin kohteissa perhepäivillä. Tekemistä ja toimintaa on koko perheelle kello 11–15 sekä lauantaina että sunnuntaina.  Kaikki tapahtuu nonstoppina ilman ikä- ja taitorajoja. Tapahtuma on mukana Lasten kulttuurikaupunki Oulu -ohjelmassa. Kaikissa kohteissa lapsivieraat saava ilmapallot muistoksi.

Pohjois-Pohjanmaan museossa 16.3. avattavan ITE käsillä -näyttelyn hengessä perhepäivillä voi toteuttaa itseään solmiamalla räsynukkeja, tekemällä voimaeläimiä ja valmistamalla pinssejä Minna Canthin voimalauseiden hengessä. Kierkkikeskuksen työntekijöiden johdolla pääsee tutustumaan kiviesineiden ja nahka-asusteiden valmistamiseen. Ja pitäkää varanne, Pohjois-Pohjanmaan museolla liikkuu myös Oulun kielen tarkkailija, joka tekee kävijöille pistokokeita Oulu murteen taidoista. Perheviikonlopun museovieraita palvelee Kahvila Hanna Å (käteismaksu).

Oulun taidemuseossa Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat vetävät elämyksellisiä opastuksia valokuvaaja Esko Männikön !Valmis? -näyttelyssä.  Näyttelyn inspiroimana voi myös hassutella nonstoppina tekemällä seinätaidetta väriliiduilla Kaari-tilassa. Männikön UUPUU-sarjan teoksista etsitään puiden lumoa – teoksia tarkastellaan, tutkitaan ja tulkitaan eri tavoin esimerkiksi musiikilla ja liikkeellä. Molempina päivinä on myös varhaiskasvatusopiskelijoiden Paluu menneisyyteen -nukketeatteriesitys useamman kerran.  

Tiedekeskus Tietomaassa perheenjäsenet voivat testata kykyjään porukalla uutuusnäyttelyssä Ihminen ja eläin – kykyjen koitos. Ala-aulassa voi tavata myös kaikkien hyvän kaverin, Masa-dinon lauantaina ja sunnuntaina kello 10.30, 11.30, 13.30 ja 15.30. Talon neljännen kerroksen tiedeluokassa on tiedenäytöksiä kello 11, 13 ja 15. Yhteen näytökseen sopii kerrallaan noin 30 seuraajaa. Ala-aulan Kahvila-ravintola Saturnuksesta voi ostaa maittavan jauheliha-spagettivuokalounaan seisovasta pöydästä. 

Tietomaan perhelipulla (43 €) pääsee myös taidemuseoon ja Pohjois-Pohjanmaan museoon.