Siirry suoraan sisältöön

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Tiedekeskus Tietomaa valmistautuu juhlavuoteensa

Oululainen Tiedekeskus Tietomaa täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Suomen ensimmäinen tiedekeskus on houkutellut vuosikymmenten aikana näyttelyihinsä ja tapahtumiinsa jo yli 1,6 miljoonaa vierailijaa.

Juhlavuoden aluksi Tietomaahan tehdään pientä remonttia, minkä vuoksi tiedekeskus on kiinni kaksi viikkoa 8.‒22. tammikuuta. Myös kahvilatilaa remontoidaan uutta yrittäjää varten. Tietomaan kahvilatoimijana aloittaa Mumin Kaffe. Valtakunnallisen kahvilaketjun toimitusjohtaja Sanna Kiisken mukaan Mumin Kaffe avaa ovensa odottavin mielin nyt myös Oulussa. Mumin Kaffe -perhekahviloita löytyy useampi Helsingistä, yksi Rovaniemeltä ja yksi Tukholmasta.

Remontin jälkeen Tietomaassa aletaan rakentaa juhlavuoden Parasta aikaa -näyttelyä, jossa esille pääsee odotettu otos tiedekeskuksen suosituimpia kohteita vuosien varrelta mäkihyppysimulaattorista sählylaukaukseen. Uusina kohteina tulevat muun muassa Tarkkuusheitto, Penkkiurheilijan koripallo ja Joukkuetäristys.

Aivan uutena toimintakonseptina aloittaa Värkkäämö, jossa kävijät saavat itse rakennella esimerkiksi pienen mäkiauton ja käyttää luovuutta 1001 palikan kanssa rakentelussa.