AJANKOHTAISTA

Ajankohtaista

< Takaisin

Valoa Oulu! -valofestivaali valaisee Oulun 20.–29.11.2015

Valoa Oulu! -valofestivaali piristää pimeää marraskuuta, jolloin päivänvaloa on tarjolla Oulussa vain muutaman tunnin ajan. Tänäkin vuonna valofestivaalilla nähdään kansainvälisen tason valoteoksia: valotaiteilija Kari Kola on suunnitellut Fuusio-teoksen ja belgialainen Pierre Audrit The Haunted House of the Harbour -teoksen. Avajaisiltana toteutetaan peliseinä kaupunginkirjaston julkisivuun yhteistyössä mobiilipeleistään tunnetun Fingersoftin kanssa.

Arktinen valofestivaali järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran ja 10-päiväiselle festivaalille odotetaan noin 40 000 kävijää. Valoa Oulu! on Suomen pohjoisin valofestivaali ja se valtaa 20.–29.11.2015 Oulun kauppatorin, kaupunginkirjaston ja kaupunginteatterin lähialueet. Tapahtuma-alue vaihtuu vuosittain.

Valoa Oulu! -valofestivaalin ohjelma on tänä vuonna monipuolisempi kuin koskaan. Luvassa on työpajoja, yleisöä osallistavia teoksia ja tapahtumia sekä pelillisyyttä ja valoshow’ta. Tapahtuma sopii koko perheelle ja on maksuton.

 

Oulun kaupunki mukana kansainvälisessä valoverkostossa

Oulun kaupunki on osa kansainvälistä LUCI-verkostoa (Lighting Urban Community International), jossa on yli 100 jäsentä ympäri maailman. Suomesta jäseninä ovat Oulu, Helsinki ja Jyväskylä. Verkoston tavoitteena on saada valaistuksen avulla luotua viihtyisämpi pimeän ajan kaupunkiympäristö. Verkosto myös edistää maailmanlaajuisesti valaistuksen merkittävyyttä kaupunkielämän, arkkitehtuurin ja kehityksen työvälineenä.

Verkoston kautta jäsenet saavat ensiarvoisen tärkeää tietoa ja voivat vaihtaa kokemuksia sekä asiantuntemusta. Oulussa on kaikki mahdollisuudet kehittää asuinalueiden viihtyvyyttä, turvallisuutta ja elämyksellisyyttä sekä elävöittää kaupunkikuvaa ja lisätä pimeän ajan vetovoimaisuutta matkailun näkökulmasta valon avulla.

 

Lisätietoja ja yhteydenotot taiteilijoihin:

Valoa Oulu! -valofestivaali / vastaava tuottaja Anna Lanas, p. 044 317 1282, anna@annalanas.fi

www.ouka.fi/valoaoulu

Fuusio / www.ouka.fi/oulu/valoa/fuusio

The Haunted House of the Harbour / www.ouka.fi/oulu/valoa/the-haunted-house-of-the-harbour1

LUCI-jäsenyys / apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhonen, p. 044 703 1116

Jakolinkki