Ajankohtaista

< Takaisin

Kiireettömiä hammashoitoaikoja vähennetään Oulussa

Koronavirustilanteen takia kiireettömään hammashoitoon ei anneta Oulussa toistaiseksi uusia tarkastusaikoja, vaan asiakkaat siirretään jonoon. Myös yli 70-vuotiaiden kiireetöntä hoitoa siirretään.

Muut hammashoitoajat ovat toistaiseksi voimassa. Peruutuksista ja aikojen siirroista ilmoitetaan potilaille henkilökohtaisesti soittamalla tai tekstiviestillä.

Oulun kaupungin suun terveydenhuollossa seurataan epidemiatilanteen etenemistä ja kansallisia ohjeita. Kiireettömien hammashoitoaikojen vähentäminen tehdään tarpeen mukaan hallitusti ja vähitellen. 

Myös päivystykseen muutoksia

Hammaslääkäripäivystyksen osalta toiminta jaetaan jatkossa kolmeen osaan.

Normaali päivystystoiminta ja akuutti hammashoito toteutetaan Dentopoliksen päivystysyksikössä osoitteessa Aapistie 3, 1. krs.

Hengitystieinfektiota sairastavat ja kiireellistä ja välitöntä hoitoa tarvitsevat ohjataan erillisen sisäänkäynnin kautta Dentopolikseen. Potilaat ohjeistetaan odottamaan erikseen merkityllä ulko-ovella, josta heidät ohjataan erilliseen odotustilaan. Akuuttia hengitystieinfektiota sairastavalle annetaan vain hammaslääketieteellisistä syistä välttämätön ensiapu, kun kyseessä on esimerkiksi turvotus, verenvuoto, vakava tapaturma tai voimakas särky, joka ei helpotu lääkkeellä. 

Riskiryhmiin kuuluvat ja kiireellistä hoitoa tarvitsevat hoidetaan Dentopoliksen 2. kerroksessa. Potilaat ohjataan suoraan erilliseen odotustilaan.

Kaikissa tapauksissa potilasta pyydetään olemaan yhteydessä asiakaspalveluun. p. 08 5584 6430. Asiakaspalvelu antaa ohjeet hoitoon saapumisesta ja tarvittavista erityistoimista siihen liittyen.

Jakolinkki

Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.