Ajankohtaista

< Takaisin

Koronatilanne Oulussa 25.11.2020 – 40 uutta tartuntaa, kolme joukkoaltistumista kouluissa

Oulu on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa ja tartuntojen määrä on voimakkaassa kasvussa.

Tartuntojen määrä Oulussa tänään

Tänään keskiviikkona 25.11.2020 Oulussa on kello 16 mennessä todettu 40 uutta koronatartuntaa. Määrä on todella paljon ja suurin päivittäinen tartuntamäärä Oulussa tähän asti koko epidemian aikana. Tartunnoista noin kolmannes liittyy laajaan tartuntaryppääseen työpaikalla.

Tartunnan saaneisiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä tämän päivän aikana. Altistuneiden asettaminen karanteeniin on vielä kesken. Jäljitystä on laajennettu iltaan.

Joukkoaltistumiset Oulussa tänään

Tänään keskiviikkona 25.11.2020 on Oulussa tullut ilmi kolme uutta joukkoaltistumista, jotka ovat tapahtuneet kouluissa.

Oulun steinerkoulussa yli 50 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Uudet joukkoaltistumiset ovat tulleet tänään ilmi myös Madeojan musiikkilukiossa ja Pohjankartanon koulussa. Niissä asian selvittely on vielä kesken.

Tartuntojen määrä tällä viikolla

Oulussa on kuluneella viikolla todettu keskiviikkoon klo 16 mennessä 57 uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on selvästi enemmän kuin viime viikolla samaan aikaan.

Joukkoaltistumiset tällä viikolla

Joukkoaltistumisia on tällä viikolla todettu keskiviikkoon klo 16 mennessä viisi kappaletta.

Karanteeniin on tällä viikolla asetettu 190 henkilöä.

Ilmaantuvuus Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Oulussa koronan 14 vuorokauden alueellinen ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on noussut 80,5:een. Ilmaantuvuus Oulussa on lähes kaksinkertaistunut viikossa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuus on noussut 41,1:een. Suomen ilmaantuvuusluku on 75,4.

Sairaalahoidossa olevat

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa alle viisi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita hoidossa.

Testaaminen

Testaaminen Oulun kaupungin näytteenottopaikoilla on ollut vilkasta myös eilen tiistaina, jolloin otettiin noin 800 koronanäytettä. Tällä viikolla on otettu jo 1700 näytettä, mikä on enemmän kuin lähiviikkoina tähän aikaan viikkoa.

Testaus toimii sujuvasti ajanvarauksella. Lievilläkin oireilla tulee aina hakeutua testiin. Testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona.

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä, Oritkarin drive-in-testauspisteellä ja koronavastaanotoilla.

Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Oulussa uudet suositukset voimaan 26.11.

Oulu ja koko Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueella otetaan käyttöön epidemian kiihtymisvaiheen suosituksia 26.11.–18.12.2020.

Uudet suositukset Oulussa

  • Suositellaan, että kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti
  • Suositellaan siirtymistä mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa
  • Suositellaan maskin käyttöä toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa sekä työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista
  • Suositellaan, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä

Aiemmin Oulussa annetut suositukset

Maskisuositus (koskee yli 15-vuotiaita):

  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa
  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • Koronavirustestiin matkalla ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita. Sosiaalihuollon ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä suositus henkilökunnan suunenäsuojainten käytöstä on ollut voimassa jo aiemmin ja jatkuu entisenlaisena
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Harrastusryhmät:

  • Suositellaan noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen annettuja tarkennettuja turvallisuusohjeita

Riskiryhmät:

  • Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike.)

Katso myös uutinen: Oulu on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – uusia suosituksia voimaan

Oulun kaupungin koronasivut: www.ouka.fi/korona

Jakolinkki

Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.