Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveysalan sekä opetusalan työntekijöiden tulisi jäädä kotiin viikoksi ulkomaan matkan jälkeen

Oulun kaupunki ohjeistaa ulkomaan matkalta palaavia kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja opetusalan työntekijöitä jäämään kotiin seitsemäksi päiväksi matkan jälkeen. 
 
Ohjeistus koskee myös takautuvasti tällä viikolla 9.-12.3. epidemia-alueilta töihin palanneita työntekijöitä. Tähän päivään 12.3. saakka epidemia-alueiksi luettiin Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea, Italia, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa ja Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio. 
 
Töihin voi palata viikko matkalta paluun jälkeen, jos on täysin oireeton. Esimerkiksi maanantaina 9.3. töihin palanneet työntekijät ohjataan nyt jäämään kotiin sunnuntaihin 15.3. saakka.
 
Kaupungin ohjeistus koskee myös oireettomia henkilöitä. Päätöksen on tehnyt Oulun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jarkko Huusko. Huusko on linjannut, että Haaparannalla kävijät voivat palata normaalisti työhön.
 
Poissaolo on palkallinen ja sen aikana tehdään lähtökohtaisesti etätyötä, asiasta tulee sopia esimiehen kanssa. 
 
Oulun kaupungissa sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulutuksen henkilöstöä ohjeistetaan myös jäämään kotiin matalalla kynnyksellä, jos heillä on flunssan oireita, vaikka he eivät olisi matkustaneet. 
 
Muu kaupungin henkilöstö voi tehdä etätyötä esimiehen luvalla, jos työtehtävät siihen soveltuvat. 

Jakolinkki

Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.