Ajankohtaista

< Takaisin

Oulussa vietetään ikääntyneiden kaatumisten ehkäisyviikkoa 18.10.-24.10.2021 Kukin kulkee tavallaan -teemalla

Ikääntyneiden kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn perustana ovat sairauksien hyvä hoito, monipuolinen ravinto ja fyysinen sekä sosiaalinen aktiivisuus. Liikunta on tutkitusti tehokas keino kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisemiseksi. Yli 65-vuotiaiden liikkumisen suositus korostaa liikkumisen monipuolisuutta, johon kuuluu lihasvoiman, tasapainon ja notkeuden harjoittamista, sydämen sykettä kohottavaa liikuntaa sekä kevyttä liikuskelua monipuolisesti yhdistellen.

Yhdessä liikkuminen

Liikuntaa voi lisätä omaan arkeen kevyelläkin asenteella. Tasapainoharjoittelua voi olla kaupassa käynti, jolloin voi kurkottaa ostoksia hyllyistä, television mainosten aikaan alaraajojen lihasvoima kasvaa, kun tekee tuolilta ylösnousuharjoituksia ja liukkailla keleillä porraskävely taloyhtiön portaikossa on mitä mainioin keino kuntoilla. Ystävän mukaan pyytäminen taidenäyttelyyn tai kävelylle virkistää kehoa sekä mieltä.

Yhdessä syöminen

Parhaimmillaan tarjolla oleva ruoka sekä ruokailutilanne ovat ilo ja nautinto, arkenakin päivän kohokohta. Ruoalla on ravitsemuksellisten vaikutusten lisäksi runsaasti muitakin terveys- sekä hyvinvointivaikutuksia ja ruoka liittää ihmisiä yhteen. Yhdessä syöminen perheen piirissä, ystävien tai ikätovereiden kanssa pitää yllä sosiaalisia suhteita ja mielenvireyttä. Yhdessä syömiseen voi liittyä myös yhteistä ruoan hankintaa ja valmistamista sekä muuta toimintakykyä ylläpitävää toimintaa, jolloin voi oppia uusia taitoja ja löytää uusia makuja.

Oulu haastaa tulevan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kunnat mukaan viettämään kaatumisten ehkäisyviikkoa

Oulun kaupungilla on pitkät perinteet kaatumisten ehkäisyviikon järjestämisestä. Oulu haastaakin mukaan Pop Sote -hankkeessa olevia kuntia mukaan teemaviikkoon ja näin kiinnittämään huomiota tärkeään hyvinvointia tukevaan asiaan.

Kuntoilla voi yksin tai yhdessä. Pysytään pystyssä!

Kuva: Lea Pihkala, Kukin kulkee tavallaan, öljy 2014

Jakolinkki

Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.