Tule tutustumaan Haukiputaan hyvinvointikeskukseen 1.3.2017 - Ajankohtaista - Terveyspalvelut - Terveyspalvelut - Oulun kaupunki

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Tule tutustumaan Haukiputaan hyvinvointikeskukseen 1.3.2017

Haukiputaan hyvinvointikeskus kutsuu kuntalaisia tutustumaan alueensa sosiaali- ja terveyspalveluihin osoitteeseen Simppulantie 15 keskiviikkona 1.3.2017 kello 13–17.

Simppulantiellä on hoitajien ja lääkärien vastaanottojen sekä neuvolan lisäksi myös kotihoitoa, kuntouttavaa päivätoimintaa, mielenterveyspalveluita, perheneuvontaa, perhetyötä ja muita sosiaalipalveluita. Samassa yhteydessä sijaitsee myös ikäihmisten tehostettua palveluasumisen ja vuorohoidon yksikköjä.

Hyvinvointikeskukseen kuuluvien palvelujen lisäksi Simppulantiellä ovat myös hammashoitola, päihdeasema Road14, laboratorio ja kuntoutuspalveluita.

Tapahtumassa voi muun muassa mittauttaa omaa puristusvoimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Lapset saavat tervehtiä hammaskeijua ja nalletohtoria. Oman nallen tai nuken voi myös käyttää nalletohtorilla. Lisäksi on mahdollisuus tutustua ambulanssiin, joka on paikalla hälytysvarauksella.

Paikalla tutustumispäivänä on myös kolmannen sektorin yhteistyökumppaneita kuten Suomen Nivelyhdistys, Oulun Seudun Muistiyhdistys, Oulun seudun aivovammayhdistys, Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset, Oulun Sydänyhdistys, Oulun seudun keliakiayhdistys ja Keliakialiitto, Oulun ensi- ja turvakoti sekä Hyvän mielen talo. Myös ikäihmisten Aino-neuvonta ja Haukiputaan seurakunta ovat läsnä tilaisuudessa.

Hyvinvointipalvelut tarjoaa kävijöille pientä purtavaa. Lämpimästi tervetuloa!

Kuvituskuva


Poikkeuksia aukioloajoissa Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.