Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Yhteydenotot potilas- ja sosiaaliasiamiehiin vähenivät vuonna 2017

Yhteydenottojen määrä Oulun ja lähikuntien potilas- ja sosiaaliasiamiehiin laski merkittävästi vuonna 2017, kerrotaan potilas- ja sosiaaliasiamiehen viime vuodelta tehdyssä selvityksessä.

Sosiaaliasiamieheen otettiin viime vuonna yhteyttä 569 kertaa. Määrä on vähentynyt merkittävästi edellisestä vuodesta, jolloin yhteydenottoja tuli 764. Määrän vähentymiseen vaikutti keskeisimmin se, että perustoimeentulotuen päätöksenteko ja maksatus siirtyivät vuoden 2017 alusta kunnilta Kelalle. Tästä syystä toimeentuloa koskevia yhteydenottoja tuli edellisiä vuosia huomattavasti vähemmän.

Sosiaaliasiamieheen otettiin eniten yhteyttä lastensuojeluasioissa ja vammaispalveluita koskien. Erityisesti lastensuojeluun liittyvien yhteydenottojen määrä lisääntyi edellisestä vuodesta, joskin monet näistä olivat uusintayhteydenottoja samoista asioista. Oulun kaupunki on käynnistänyt lastensuojelua parantavia toimenpiteitä vuosien 2017 ja 2018 aikana, esimerkiksi resursseja on lisätty.

Puolestaan potilasasiamies sai viime vuonna yhteensä 759 yhteydenottoa, kun vuotta aiemmin määrä oli 1023. Yhteydenottojen määrä laski etenkin Oulussa. Oulusta tuli 677 yhteydenottoa. (Vuonna 2017 910 kappaletta).

Eniten yhteyttä otettiin hoitoon liittyvissä asioissa, jotka Oulussa koskivat erityisesti akuuttivastaanottojen toimintaa. Niistä tuli kuitenkin yhteydenottoja huomattavasti edellistä vuotta vähemmän. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa kiireettömien aikojen käyttöönotto, sähköinen ajanvaraus akuuttivastaanotoille sekä muiden sähköisesti varattavien vastaanottoaikojen lisääminen. Myös yhteydenotot suunterveydenhuoltoon liittyen ovat laskeneet.

Oulun- ja lähikuntien potilas- ja sosiaaliasiamiehen palvelut järjestävät yhteistyössä Oulun kaupunki sekä Hailuodon, Kempeleen, Tyrnävän, Limingan, Lumijoen ja Muhoksen kunnat. Potilas- ja sosiaaliasiamiehet ohjaavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita ja potilaita heidän oikeuksistaan, tiedottavat ja antavat neuvontaa. Potilas- ja sosiaaliasiamiehet eivät tee päätöksiä, eikä potilasasiamies ota kantaa lääketieteelliseen hoitoon.

Lue lisää sosiaali- ja potilasasiamiesten toiminnasta. 

 


Poikkeuksia aukioloajoissa Poikkeuksia aukioloajoissa

Arkipyhät ja lomakaudet vaikuttavat aukioloihimme.

Aukioloaikojen poikkeukset kootaan yhdelle sivulle.