Pateniemen suuralueen päiväkoti

Nykyisten Pateniemen, Rajakylän ja Metsämarjan päiväkodeista, sekä Palokan esiopetuksen tiloista luovutaan. Tilat korvataan yhdellä uudella päiväkotirakennuksella, joka sijoittuu Rajakylän koulun pohjoispuoleiselle 8760 m2 tontille osoitteeseen Ruiskukkatie 12.

Päiväkotiin tulee nykyvaatimusten mukaiset tilat leikkipiha-alueineen kahdeksalle koko-päiväryhmälle, yhdelle esiopetusryhmälle sekä avoimelle kerhotoiminnalle. Päiväkodin tilat suunnitellaan muuntuviksi siten, että päiväkodissa voidaan tuottaa joustavasti kokopäivä-, osapäivä- sekä esiopetuksen palveluita Pateniemen suuralueen perheiden tarpeisiin. Lapsimäärä voi vaihdella lasten ikärakenteen mukaan. Päiväkoti on suunniteltu kymmenelle ryhmälle ja siellä tulee olemaan yhteensä noin 255 henkilöä.

Päiväkodissa tulee toimimaan jatketun aukiolon päiväkoti mikä huomioidaan päiväkodin tila- ja varusteratkaisuissa.

Oulun Tilapalvelut toteuttaa hankkeen vuokrahankintakohteena. Vuokranantajana toimiva Suomen Hoivatilat rakennuttaa omistukseensa päiväkotirakennuksen, ja Oulun kaupunki vuokraa tontin vuokranantajan käyttöön maanvuokrasopimuksella. Päiväkotirakennuksen vuokrakausi tulee olemaan 25 vuotta, ja sopimuskausi alkaa, kun kohde on hyväksytysti luovutettu täysin valmiina käyttötarkoituksen mukaiseen toimintaan ottamaan lapset vastaan heti vuoden 2021 alusta tammikuussa.

 

Tilaajan edustaja Tilapalveluissa

Markus Niva, p. 050 373 6753