Uutisia

< Takaisin

Datasta elävää Oulussa – Avoimen datan yhteisö käynnistyy

Perustettava Data alive -avoin yhteisö edistää datan hyödyntämistä ja dataan perustuvaa liiketoimintaa Oulun talousalueella. Parhaimmillaan avatun datan avulla tunnistetaan hallinnon tai yritysten toiminnan pullonkauloja  ja kehitetään palveluita. Kick off –tilaisuus kokosi nelisenkymmentä  avoimesta datasta kiinnostunutta osallistujaa: datan tuottajia, avoimen datan kehittäjiä  ja hyödyntäjiä niin yrityksistä, oppilaitoksista kuin muistakin organisaatioista.


Databusiness challenge –kiertue kokosi  34 datahaasteista kiinnostunutta osallistujaa Oulun Technopoliksen Upswingiin kesäkuussa.  Tällöin Gordionpro Oy:n Mikko Katajamäki ja Vesa Ilola kutsuivat osanottajia mukaan avoimen datan yhteisön käynnistämiseen Oulun talousalueelle. Palautekyselyn perusteella 93 % osallistujista oli kiinnostunut avoimen datan yhteisön alulle saattamisesta Oulun alueella.

Avoimen datan yhteisön kick off –tilaisuus järjestettiin pelikampuksella 26.9.2017, ja se kokosi 37 kiinnostunutta osallistujaa. Mukana oli datan tuottajia, avoimen datan kehittäjiä ja hyödyntäjiä niin yrityksista, oppilaitoksista kuin muistakin organisaatioista. Mikko Katajamäki Gordionpro Oy:stä kertoi avoimen datan yhteisön toimintasuunnitelmasta. Data-analytiikan asiantuntija Kirsi Pietilä kuvasi ja analysoi data-analytiikkalähtöistä  liiketoiminnan kehittämistä. Pasi Haapakorva on kehittänyt Kivisydän Bottin, joka kertoo Kivisydämen käyttöasteen reaaliaikaisesti. Vesa Ilola törmäytti osallistujat tutustumaan toisiinsa ja toistensa rooleihin datan tuottajina, kehittäjinä ja käyttäjinä. ja Otto Simola kertoi Pelikampuksen ideasta.
 

Avoimen datan yhteisön tarkoitus?

Data alive -avoin yhteisö voi edistää datan hyödyntämistä ja dataan perustuvaa liiketoimintaa Oulun talousalueella, järjestää tapaamisia, tilaisuuksia, seminaareja, demothoneja ja vierailuja sekä ylläpitää datan hyödyntämisestä kiinnostuneiden yritysten, instituutioiden, organisaatioiden ja yksilöiden välistä vuorovaikutusta ja verkostoa. Yhteisö kehittää liiketoimintaa ja liiketoimintamalleja. Suunnitteilla on perustaa ns. Datalab sekä järjestää vuosittainen Avoimen datan tapahtuma Pohjois-Suomeen.

Julkaistava data on julkista ja maksutonta ja siitä on anonymisoitu sensitiiviset tiedot.  Parhaimmillaan avatun datan avulla tunnistetaan hallinnon tai yritysten toiminnan pullonkauloja  ja kehitetään palveluita. Paljon on jo nyt tapahtunut lyhyessä ajassa: talousdataa on avattu ja avataan lisää, kuutoskaupunkien yhteistä dataportaalia pystytetään parhaillaan, Oulun osalta päätöksenteon datan rajapinta avataan, ja palauterajapinta on avattu. Uusia kuutoskaupunkien yhteisiä avauksia on tulossa.  Vaikka kuutoskaupunkien Avoin data ja rajapinnat -osahanke päättyy kuluvan vuoden 2017 lopulla, datan avaaminen jää elämään. 
 

Tietovarantojen älykäs hyödyntäminen kilpailuvalttina
 

Julkisten tietovarantojen monipuolinen ja älykäs hyödyntäminen on yhteiskuntamme etu ja kilpailuvaltti.  Sitä kilpailuvalttia tukee Oulun talousalueella aktiivinen ja elävän avoimen datan yhteisö. Avoimen datan ekosysteemi tarvitsee erilaisia kehittäjiä ja eri näkökulmia, joten toimintaan toivotaan yrityksiä, sovelluskehittäjiä, datan hyödyntäjiä, datan tuottajia, koodareita ja oppilaitosten, esimerkiksi OAMK ja Oulun yliopisto, edustajia.  Kehittäjäyhteisön ensimmäinen varsinainen tapaaminen pidetään 19.10. klo 16:30 – 18:00 OAMK:lla, osoitteessa Kotkantie 1, jossa tutustutaan Lab -toimintaan (paikka vielä varauksin).  Ilmoittautuminen ja lisätietoja Vesa Ilola Gordionpro Oy,, gsm 050 4060 412, vesa.Ilola (at) gmail.com.

Tervetuloa toimimaan!

Marjaana Koistinen
tietohallintoasiantuntija/data-asiantuntija
Oulun kaupunki, konsernipalvelut, tietohallinto
Kirkkokatu 2 A, 90100 Oulu
gsm 044 703 1156
Marjaana.Koistinen@Ouka.fi

 

Jakolinkki