Oulun kaupungin viestintä
Oulun kaupungin viestinnän tehtävänä on tukea johtamista ja Oulun kaupungin kehittymistä kansainväliseksi, pohjoisen alueen johtavaksi osaamiskeskukseksi.
Viestinnän perustehtävä on myös edistää oululaisten hyvinvointia tarjoamalla tietoa kaupungin toiminnasta, palveluista, suunnitelmista ja päämääristä. Näin luodaan edellytyksiä oululaisten osallistumiselle ja vaikuttamiselle kaupungin toimintaan sekä lisätään keskustelua ja asioiden käsittelyn avoimuutta. Kaupunki viestii ilman poliittisia painotuksia.
Viestinnän avulla huolehditaan Oulun aseman vahvistamisesta tekemällä Oulua ja sen vahvuuksia tunnetuiksi muualla Suomessa ja ulkomailla.
- Kaupungin viestinnän yhteystiedot
- Tapahtumayksikön yhteystiedot
- Mun Oulu kaupunkimedia
- Oulun brändikäsikirja
- Oulun kaupungin viestinnän käsikirja
- Kaupungin kuva-albumissa on vapaasti käytettävissä olevia valokuvia Oulu-aiheisiin artikkeleihin ja julkaisuihin. Sieltä löytyvät myös logot ja kaupungin vaakuna.
- Kaupungin tiedotteet ja uutiset on koottu omille sivuilleen.
- Ajankohtaista-sivu ja palveluhakemisto ylläpidetään myös viestinnässä.
- Videoita Oulusta - Valovoimainen Oulu
- Kaupungin tiedotuslehti Oulu-posti (vuoden 2019 loppuun saakka)
Viestintä
- Käyntiosoite work Oulu10, Torikatu 10, 2. krs, Oulu
- Postiosoite postal PL 27, 90015 Oulun kaupunki
Oulun kaupunki sosiaalisessa mediassa
Lyhytosoite tälle sivulle on www.ouka.fi/viestinta