Ajankohtaista

< Takaisin

Lisäveden johtaminen Oulujoesta Pyykösjärveen aloitetaan tällä viikolla

Lisäveden johtamista ei ole voitu toteuttaa lupaehtojen sallimissa rajoissa keväällä ja syksyllä 2019 Laanilan biovoimalaitoksen jäähdytysvesipumppaamon rakentamistöiden vuoksi. Nyt aloitettavaa lisävedenjohtamista jatketaan aina maaliskuun 2020 loppuun saakka.

Oulujoesta pumpattava vesi aiheuttaa jääpeitteen ohentumisen ja sulavedenalueen merkkipaaluilla merkittyjen purkukohtien läheisyydessä Pyykösjärven uimarannan ja Hiltusenperänlahden alueilla. Heikkoja kohtia Pyykösjärven jääpeitteessä voi olla muuallakin.

Yleisöä muistutetaan myös Kuivasjärven ilmastuksesta aiheutuvasta jääpeitteen ohenemisesta ja sulapaikoista. Molempien järvien jäälle menoa kehotetaan välttämään toistaiseksi.

Lisäveden johtamisesta Pyykösjärveen aiheutuvaa sulavesialuetta ei ainakaan toistaiseksi merkitä lippusiimalla.

Lisätietoja: Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, ympäristöasiantuntija Satu Pietola, p. 040 6202767

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Viralliset ilmoitukset ja kuulutukset voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset.

Oulun Infra

  • Postiosoite postal PL 69, 90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro work
    08 558 558 00
  • Anna palautetta
Tiedot esitetään hCard-muodossa.

Oulun seudun ympäristötoimi

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, 90140 Oulu
  • Postiosoite postal PL 34, 90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410 Faksi fax 08 557 1490
  • Sähköposti
  • Verkkosivut Ympäristötoimen henkilökunnan yhteystiedot
  • Toimialueena Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä

    Anna palautetta
Tiedot esitetään hCard-muodossa.