![]() |
Uudistuva Oulu
Oulu on pohjoisen Suomen omaleimainen pääkaupunki, joka kantaa vuonna 2026 myös Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä. Oulu on asukasluvultaan maan viidenneksi suurin kaupunki, jonka vetovoimaa kehitetään koko ajan myös kaupunkisuunnittelun keinoin.
Oulun kaupunki kasvaa ja ydinkeskustaa uudistetaan Oulun keskustavisio 2040:n mukaisesti, joka on laadittu avoimessa vuoropuhelussa kuntalaisten kanssa. Ydinkeskustasta kehitetään keskustavision mukaisesti elinvoimainen ja omaleimainen kattavien palvelujen ja ihmisten välisten kohtaamisten paikka.
Kaupunkikeskustaa on haluttu uudistaa ennen kaikkea viihtyisyyden, jalankulun, palvelujen ja asumisen ehdoilla. Viimeisimpiä suuria virstanpylväitä näiden kaupunkisuunnittelun tavoitteiden saavuttamisessa ovat olleet Kivisydämen ja keskustan kauppakeskusten valmistumiset.
Seuraavat suuret kaupunkikuvaan vaikuttavat kehittämisaskeleet tulevat olemaan Oulun asuntomessut vuonna 2025 sekä Asemakeskuksen alueen ja Linnanmaan alueen uudistaminen. Tämän lisäksi Raksilan marketaluetta kehitetään seuraavien vuosien aikana niin, että alueen toiminnot täydentävät tulevaisuudessa keskustan palvelu- ja tapahtumatarjontaa. Euroopan kulttuuripääkaupunki -vuosi kehittää puolestaan kaupunkia aikanaan kulttuurin keinoin.
Millainen olisi sinun unelmiesi Oulun ydinkeskusta vuonna 2040? Kutsumme sinut nyt mukaan ideoimaan kaupunkimme tulevaisuutta sekä kehittämään keskusta-alueesta viihtyisä ja kotoisa kaupunkitila niin kaupunkilaisille kuin Oulussa pistäytyville!
Tervetuloa mukaan matkalle kohti Uudistuvaa Oulua!
Katso myös nämä
Ajankohtaista
Lyhytosoite tälle sivulle www.ouka.fi/uudistuva-oulu