Tekstin koko A- A+

Köyhyyden kirot – Juhana Kokko

Juhana Kokon kertomukset edustavat Päivärintaan verrattuna jo 1800-luvun lopun yhteiskunnallista realismia. Kölliskö (1887) purkaa arkaa aihetta: lestadiolaisuutta. Vastakkain ovat kirkkousko ja lestadiolaisuus.
 
         
Juhana Kokko. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo.
 
Räisäspojassa (1888) kritisoidaan huutolaisjärjestelmää ja yhdistetään toisiinsa rikollisuus ja rakenteellinen köyhyys. Päähenkilö asuu Limingan turvemökkikylässä Puutteenkaupungissa, jota Samuli Paulaharju luonnehti myöhemmin ahdistavaksi. Räisäspojan köyhyys on ylisukupolvista, eikä siitä ole pääsyä: Amerikka osoittautuu utopiaksi ja rikos tuottaa vain elinkautisen Siperiassa.
 
Köyhän elämä on yhtä lohdutonta kuin ympäröivä maisema: "Niittyjä ja yhä niittyjä vaan niin pitkälle kuin silmä kantaa. Ei mitään muutosta, ei mitään ylänköä, ei mitään vaihtelevaisuutta."
 
Kruunun metsissä (1891) liikutaan jossain Iin takamailla, jossa, kuten myöhemmin Ilmari Kiannon (1874-1970) Metsäherran herjaajassa, kruununmetsätorpparien ja valtion konflikti kärjistyy joukkolähdöksi Amerikkaan.
 
Kyläläisten näkökulmasta ovat vastakkain heidän ikiaikaiset oikeutensa ja heidän köyhyyttään ymmärtämätön virkakunta. Esivallalle kuuliaisinkin lakkaa lopulta luottamasta valtioon.
 
Romaania oli pohjustanut Kokon kirjoittelu Kaikuun Iin kunnallisasioista; hän toimi Iissä opettajana. Kirjoitukset käsittelivät muun muassa paikallisen väestön ja valtion välistä lohenpyyntikiistaa.
 
Kun Kaiku konservatiivistui 1880-luvulla, Kokko siirtyi Louheen, jonka oli perustanut niin ikään Kaiusta eronnut Teuvo Pakkala yhdessä Juho Siiran kanssa.
 
 
 
Teksti: Liisi Huhtala