Tekstin koko A- A+

Pohjoiset kansankuvaajat

Tunnetuin kansankirjailijoista ja muiden esikuva oli ylivieskalainen Pietari Päivärinta (1827-1913), loisen poika ja lukkari, josta tuli lopulta valtiopäivämies. Päivärinnan kertomuksissa toistuu kaava, jossa köyhä mutta työteliäs ja lukuhaluinen nuorukainen pääsee pitkälle. Esimerkiksi Torpan pojan (1883) Lukulan Iikasta kasvaa kotikylänsä henkinen johtaja, joka viljelee valistuneesti tilaansa ja korostaa suomalaisuutta.


Kuva: Museovirasto.

Lukuhalun lisäksi Päivärinnan kertomussarjassa Elämäni havainnoita (1880-1889) korostuvat raittius, rehellisyys ja tasapainoinen perhe-elämä. Tyyliltään varsin vanhakantaiset kertomukset ovat moderneja siinä, että ne korostavat jo yksilön henkilökohtaista kyvykkyyttä ja rakkauden merkitystä avioliiton perusteena.

Omaelämäkerrallisessa esikoisteoksessaan Elämäni (1877) Päivärinta tunnustaa ristiriitaisuutensa tavalla, jota myöhemmistä kirjailijoista muistuttaa esimerkiksi Kalle Päätalo.

Talon omistaminen merkitsee Päivärinnan kertomuksissa sosiaalista huippua; enimmäkseen hän kuvaa torppareita tai kokonaan maattomia. Vaikka kertoja ei painota sosiaalista epätasa-arvoa, "Kontti-Annan" ja "Ruoti-ukon" tapaisista kertomuksista näkyy, kuinka täysin toisten armeliaisuuden varassa maaseudun tilattomat olivat ja kuinka kovasydämisiä saattoivat esimerkiksi papit olla.
 
 
Teksti: Liisi Huhtala