Tekstin koko A- A+

Niin yksin ja kylmissään

J. Aslak Räsäsen (Ruotomieli) sanoitusten miljöönä on usein mielikuvituskaupunki, jonka perustukset on valettu kylmiin kokemuksiin Pohjois-Suomessa:


”Eräällä tasolla laulujeni pohjoisuus ilmenee kapinana ja kritiikkinä sitä itseään vastaan. Kun kirjoitan kaupungin öisestä kadusta, kuvittelen tuon kadun korkeiden talojen edustalle kuin suurkaupungissa mutta samalla autioksi kuin pienessä paikassa. Kun tuohon kaupunkiin koittaa talvi, kuoleman marras, se on valkoinen ja hyinen, mitä talvi ei ole koskaan suurkaupungissa. Lauluissani on vuodenaikoja neljä, ja ne ovat selkeästi pohjoiset.”

Räsänen kertoo välttävänsä suoria linkkejä mihinkään konkreettiseen. Hänen kuvitteellinen, kylmästi puhaltava pohjoisensa tulee harvoin alleviivatuksi.

”Pohjoisuutta on tarve taistella itsensä ja ympäristönsä kanssa. Sitä on yksinäisyys jopa ja etenkin yhteisöissä. Koen tämän yhdistävän pohjoisia kertojia aina Timo K. Mukasta A.W. Yrjänään. Yhtä väkevä, joskin eri sävyinen yksinäisyys hohkaa muun muassa Nick Caven, Van Morrisonin, Tom Pettyn ja Bob Dylanin tuotannossa, joten uskon myös lauluntekijän maailmanyksinäisyyteen, jonka pohjoinen tarkentaa.”

Yksinäisyys ei ole pelkkää yksinoloa, vaan kuolettavaa maniaa. Siihen kuuluvat taistelun lisäksi kykenemättömyys luovuttaa, elämänjano ja kolhunnälkä. Räsäsen lyriikoissa väijyy kuolema. Amerikkalainen murhaballadi sävyttyy niissä pohjoisen itsemurhaballadiksi, kuten kappaleessa ”Ajovalot” albumilta Delta City (2007):

ja jos mä vauhdissa ääreen ratin nyt nukahdan
ja läpi sillan kaiteen mä pamahdan
se olkoon niin, herra, en aio pysähtyy
iättömyydessä mä matkaani jatkan

Joskus Räsäsen hahmo tarpoo omalakisessa ja urbaanissa autiomaassa, periferiassa kaukana kaikista keskuksista. Seuraava ote on kappaleesta ”Radan tuolla puolen”:

myötä vastatuulen
neulaani mä nuollen
ajauduin maalle pahalle
radan tuolle puolen
 

 

Teksti: Satu Koho