Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Elämä

Teuvo Pakkala (1862-1925) kuului tunnetusta Frosterusten pappissuvusta irronneeseen haaraan. Hänen äitinsä oli puusepän tytär Anna Sofia Turdin ja isä, Juhana Erik Frosterus, oli pystyvä ja monitaitoinen käsityöläinen. Isän ammatiksi mainitaan ensisijaisesti kultaseppä ja hänellä oli taipumuksia kuvanveistoon. Pakkala tutustui elämän nurjaan puoleen varhain. Lapsuuteni muistoissa hän kertoo, kuinka viinaanmenevä isä ei malttanut huolehtia viisilapsisesta perheestään, vaan "läksi kiertelemään ‘maailman rantoja' onnea ja hyvyyttä etsimään muualta". Nälkävuosien aikoihin (1867-1868) perhe asui Kuusiluodon saareen rakennetussa, purettavaksi määrätyssä yhden huoneen hökkelissä, "jossa oli katto lähellä lattiaa ja ikkuna maarajassa". Isä kulki tuolloin reissuillaan Etelä-Suomessa, äiti sairasteli ja Teuvo-poika joutui kiertämään kerjuulla keskustan porvariskodeissa. Äiti joutui pitkiä aikoja vastaamaan yksin perheestä. Pakkalan elämän ja tuotannon perhekeskeisyyden sekä myötätunnon vähäosaisia kohtaan on arveltu juontuvan lapsuuden kokemuksista. Kuten Liisi Huhtala toteaa, isän huikentelevaisuus pudotti Pakkalan perheen säädystään ja teki Teuvosta luokkien väliinputoajan. Tämä asema antoi Pakkalalle erityisen näkökulman sekä säätyläis- että köyhälistötodellisuuteen.

Vasta lestadiolainen herätys muutti Pakkalan isän raittiiksi ja tunnolliseksi perheenpääksi. Hän pääsi tukkiyhtiön työnjohtajaksi ja esiintyi jopa saarnaajana laitakaupungin seuroissa. Teuvo pääsi Oulun ala-alkeiskouluun. Tähän aikaan perhe asui vuokralla Vinstenin talossa Heinätorin laidassa.

[Kuva: Oulun Kirkkokatu v. 1868]

Oulun keskikaupungin porvaristaloja. Kirkkokatu 25.6. 1868. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.


Syksyllä 1874 perhe muutti Kakaravaaran laitaan Heikkisen taloon ja Pakkala aloitti opiskelun samana vuonna perustetussa Oulun suomalaisessa yksityislyseossa. Koulua varten kerättiin arpajaisin varoja Oulun maneesissa eli entisessä ruotuväen kasarmissa. Nuori Pakkalakin auttoi järjestelyissä. Yhden lyseoajan kesälomista Pakkala vietti Kajaanin seudulla, jossa hänen isänsä toimi tukkilautan kuljettajana. Lyseon yläluokilla Pakkala tutustui tulevaan vaimoonsa, Agnes Tervoon. Opettajista K. F. Kivekäs ja tämän vaimo kannustivat Pakkalaa kirjallisuuden pariin. Rouva Kivekäs oli norjalaisen kirjallisuuden tuntija ja tutustutti Pakkalan muun muassa Ibseniin, Bjornsoniin, Kiellandiin ja Liehin. Pakkala valmistui luokkansa ainoana ylioppilaaksi 1882.

Isälle ominainen levottomuus vaivasi poikaakin. Pakkala kokeili sotilaan uraa Oulun Tarkk'ampujapataljoonassa sekä maanviljelijän ammattia Oulujokivarresta velaksi ostamallaan tilalla. Opiskelut Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä jäivät kesken. Pakkala oli läsnä lukuvuosina 1882, 1885, 1887 ja 1888 ja aloitti lääketieteen opintoja sekä humanistisia aineita, historiaa ja kieliä.

Pakkala ajautui moneksi vuodeksi lehtimies-kirjailijaksi. Hän työskenteli toimittajana oululaisessa Kaiussa (syksyn 1886 sekä 1888-1889), jyväskyläläisessä Keski-Suomen sanomissa (1889-1890) ja toimitti maisteri Juho Siiran kanssa Ouluun perustamaansa Louhi-lehteä (1891-1894). Ryhtyessään Keski-Suomen päätoimittajaksi hän vaihtoi virallisestikin nimensä Frosteruksesta Pakkalaksi, jota oli jo käyttänyt kirjailijanimenään. 1893-1903 Pakkala toimitti Joulukontti-nimistä lastenlehteä.

Pakkala avioitui 13.12. 1889 kouluaikaisen ystävänsä Agnes Tervon kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, Samuli Pakkala (sittemmin fil. maist., kirjastoneuvos) ja Erkki Pakkala (dipl. arkkitehti, opetusneuvos).

Pakkala siirtyi Helsinkiin vuosiksi 1894-1904. Hän työskenteli suomentajana ja kustannustoimittajana Otavassa sekä teki sekalaisia töitä, muun muassa opetti suomenkieltä Suomalaisen teatterin näyttelijöille ja suomensi valtiopäiväasiakirjoja.

Pakkala oli Suomen Kaunokirjailijaliiton perustajajäseniä (1897), toimi liiton puheenjohtajana puolisen vuotta 1900-1901 ja valittiin kunniajäseneksi 1921.

1895 Pakkalalle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto, jonka hän käytti opintomatkaan Pariisissa. Pakkala sai kirjallisuuspalkinnon myös vuosina 1901 ja 1903. (kirje Pariisista)

Pakkala muutti ennen joulua 1903 Ykspihlajaan ja sieltä Kokkolaan, jossa rahapulassaan toimi Suomen köysitehtaan edustajana 1904-1907. Köysitehtaan kaupparatsuna Pakkala matkusteli vain vuonna 1904, sen jälkeen hän teki tehtaalle erilaisia konttoritöitä. Yllättävään alanvaihtoon johti Pakkalan tuskastuminen kirjoittamisensa hitauteen ja jatkuvaan taloudelliseen ahdinkoon. Kirjeessään vuodelta 1904 hän puhuu kirjailijantyöstä hyvin ironisesti:

- - niin Finne [kansallisteatterin johtaja] otti surullisimman naamansa ja sanoi: oliko välttämätöntä minun antautua tälle alalle? Ja kun minä tarjosin hänelle hyviä kulissiköysiä, niin sanoi hän, että mieluummin hän puhuu minun kanssani näytelmäkappaleista. Vastasin että mieluummin teen kauppoja köysistä elääkseni kuin kauppaan kappaleita kuollakseni - -

Lopulta Pakkala vakiintui Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun suomen ja ranskan kielen opettajaksi 1907-1920. Hän opetti ajoittain myös historiaa ja pikakirjoitusta. Kaunokirjallinen työ jäi vähälle, mutta säännöllinen tulo mahdollisti velkojen lyhentämisen. Pakkalan omintakeisista opetusmenetelmistä kertoo Vilho Kivioja julkaisussaan Muistelmia Teuvo Pakkalasta opettajana (1944). Pakkala veti myös erilaisia kerhoja, johti koulun kuoroa ja orkesteria sekä soitti poikineen kokoonpanossa, joka piti kokkolalaisille musiikki-illanviettoja – musikaalisen Pakkalan oma instrumentti oli sello.

[Kuva: Aapinen]

Pakkalan pitkään hioma Aapinen ilmestyi 1908. Omien sanojensa mukaan hän oli kirjoittanut sen uudelleen parikymmentä kertaa. Pakkalan Aapisesta otettiin vielä viides painos 1923.

Pakkala erosi opettajantoimesta 1920 ja muutti Liminkaan poikansa Samulin perheen luo. Samuli oli tuolloin Limingan kansanopiston johtaja. Kansanopistossa Pakkala luennoi ja ohjasi näytelmiä, muun muassa Tukkijoella, jonka pääesitys oli hänen 60-vuotispäivänään. Pakkala innostui vanhoilla päivillään vielä suureelliseen elokuvahankkeeseen ja perusti kumppaneineen sitä varten osakeyhtiön 1921. Yhtiö hajosi pian erimielisyyksiin ja muutamien esityskertojen jälkeen yhtiön ainoaksi jäänyt elokuva Sotapolulla (1922) katosi vuosikymmeniksi.

1923 Pakkala muutti Kuopioon, jonka kirjaston ja kansalaisopiston johtajaksi Samuli oli valittu. Hän kuoli Kuopiossa 7.5. 1925 ja haudattiin Ouluun 11.5. 1925. 

Lähteet:

Bäckström, Maija-Liisa 1982: "Teodor Oskar Frosterus – Teuvo Pakkala." Teoksessa Teuvo Pakkala: Kirjeet 1882-1925. Toim. Maija-Liisa Bäckström. Helsinki: SKS, 9-10.

Huhtala, Liisi 1976: "Teuvo Pakkala." Teoksessa Teuvo Pakkala: Valitut teokset. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto osakeyhtiö, 5-14.

Kantokorpi, Mervi 1987: "Teuvo Pakkala." Teoksessa Mervi Kantokorpi (toim.): Teuvo Pakkala I. Espoo: Weilin+Göös, 5-88.

Kivioja, Vilho Heikki 1944: Muistelmia Teuvo Pakkalasta opettajana. Eripainos Suomen kouluhistoriallisen seuran vuosikirjasta Koulu ja menneisyys.

Koskela, Lasse 1990: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon. Helsinki: Tammi.

Pakkala, Teuvo 1982: Kirjeet 1882-1925. Toim. Maija-Liisa Bäckström. SKS:n toimituksia 383. Helsinki: SKS.

Pohjolan tulet. Lestadiolaisuus Suomen kaunokirjallisuudessa 1885-1939. Toim. Pekka Tapaninen. Oulun Hiippakunnan vuosikirja.

Suomen kirjailijat 1809-1916 (1993). Toim. Maija Hirvonen. SKS:n toimituksia 570. Helsinki: SKS.

Virtanen, N. P.1933: Teuvo Pakkala. Huomioita ja vaikutelmia "Vaaran" runoilijasta ja hänen teoksistaan. Helsinki: Otava.

Tutustu myös näihin