Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Poimisin heliät hiekat

[Kuva: Poimisin heliät hiekat]

Kaipainen kirjoitti Poimisin heliät hiekat (1979) Oslossa, aviomiehen työskennellessä Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Anulle tämä merkitsi edustusrouvan rooliin sovittautumista. Norjan vuosien evakkotunnelmissaan hän samastui karjalaiseen runonlaulajattareen:

Tunsin olevani Parasken sukulaissielu, joka oli pantu kulkemaan yksin Oslon kaduilla niin kuin Paraske aikoinaan Porvoossa ja Helsingissä, etenkin Porvoossa, vieraan kielen alueella.

Kaipaisen Paraske on vahva nainen, joka joutuu jakamaan itseään moneksi, mutta pysyy silti ehjänä. Larin Paraske (1833–1904) oli inkeriläisen maaorja-sepän tytär, joka etsi vapautta naimalla puolet vanhemman talonpojan Suomen puolelta. Sairaalloisen puolison rinnalla hänen oli kuitenkin raadettava kaksin verroin. Parasken yhdeksästä lapsesta vain kolme jäi elämään. Lisäansioita hän hankki ottamalla hoidokkeja Pietarin orpokodeista sekä laulamalla häissä ja hautajaisissa. Nuorempana Paraske tunnettiin ylivertaisena esilaulajana neitokulkueissa ja kyläkeinuilla.

Kun kansanrunojen kerääjät keksivät Parasken, tämä oli jo 54-vuotias, kovia kokenut leski. Hänet nostettiin vähäisistä oloista Kalevala-romantiikan mannekiiniksi ja kansallistaiteilijoiden muusaksi, mutta unohdettiin sitten köyhyyteen.

Romaanissa ironisoidaan sivistyneistön taipumusta romantisoida kansaa ja ummistaa silmät sen todellisuudelta. Samoin pyrkimystä vähätellä runonlaulajan tekijyyttä museoimalla elävä kansankulttuuri jähmeäksi perinteeksi, jota ei saisi muunnella:

Eivätkö ne tajunneet että jokapäiväisestä elämästähän tässä oli kyse eikä suinkaan mistään sen ihmeellisemmästä? Häämenojen vetämisestä, hautajaisvieraitten itkettämisestä, parantamisesta.

Paraskella oli ilmiömäinen muisti – hän luovutti kerääjille yli 30 000 runosäettä (jos kaikki Parasken laulamat samojen runojen variantitkin otetaan lukuun). Mutta hän oli myös luova ja itsetietoinen taiteilija, joka käytti traditiota omiin tarpeisiinsa. Keskeiseksi kuvauskohteeksi romaanissa nouseekin Parasken eläväinen kieli ja murre, jonka katkelmia Kaipainen varmaotteisesti sulattaa oman tyylinsä osaksi.

Parasken elämä nousuineen ja laskuineen sekä hänen laulujensa tunneskaala vertautuu romaanissa kyläkeinun kaareen: lakikohtaa seuraa syvyys, silmiin peilautuu taivas ja maa.

Paraske-romaanin karjalainen menneisyys pohjustaa Kaipaisen laajaa 80-luvun projektia, omaelämäkerrallisten evakko- ja taiteilijaromaanien sarjaa (Kaihoja kukkuvat käet, Vilulinnut, Nuoruustango). Vuosituhannen vaihteessa Poimisin heliät hiekat sai sisarteoksen, runonlaulaja Mateli Kuivalattaresta kertovan romaanin Kuin on pitkät pilven rannat (2000). 

Lähteet: 

Apo, Satu 1989: Mateli Kuivalatar ja Larin Paraske. Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki: Otava, 178–181.

Envald-Aho, Liisa 1981: Paraske Anu Kaipaisen kuvaamana. Teoksessa Runonlaulaja Larin Paraske. Toim. Liisa Suurla. Maaseudun sivistysliitto, 36–57.

Haavio, Martti 1943: Suomalainen Mnemosyne. Teoksessa Viimeiset runonlaulajat. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY, 271–302.

Hirn, Yrjö 1939: Larin Paraske. Suuri runonlaulaja. Teoksessa Matkamiehiä ja tietäjiä. Helsinki: Otava, 231–255.

Huhtala, Liisi 1979: Nii laulo Larin Paraske. Turun Sanomat 7.10.1979.

Hyvönen, Annikki 1979: Larin Parasken uskomaton elämä. Demari 8.12.1979.

Järnefelt, Eero 1921: Muistelma Larin Paraskesta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 1. Helsinki: SKS, 94–99.

Kaipainen, Anu 1981: Larin Paraske – suomalainen runonlaulaja. Teoksessa
Suomalainen vuosikirja 1981. Toim. Lauri Honko ym. Helsinki: SKS.130–134.

Kaipainen, Anu 1986: Kun on rakastanut paljon. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Kaipainen, Anu 1991: Anu Kaipainen. Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 3. Virikkeet, ainekset, rakenteet. Toim. Ritva Haavikko. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY, 62–79.

Lassila, Pertti 1979: Runonlaulajan kohtalo. Helsingin Sanomat 7.10.1979.

Nordgren, Elisabeth 1979: Näktergalen från Karelen. Hufvudstadsbladet 3.11.1979.

Näin lauloi Larin Paraske, 1982. Toim. Senni Timonen. Helsinki: SKS.

Sihvo, Hannes 1979: Muotokuvia on jo riittävästi. Kaipainen valottaa nyt Paraskea sisältäpäin. Uusi Suomi 14.10.1979.

Skyttä, Päivi 1979: Anu Kaipainen ulkomailla: kuvaus Larin Paraskesta syntyi oslolaislähiössä. Kansan Uutiset 14.10.1979.

Stålhammer, Leo 1980: Toki tunnen raudan synnyn. Suomenmaa 18.4.1980.

Sundqvist, Harry 1979: Larin Parasken legenda. Ei sanat puhellen puutu. Aamulehti 20.10.1979.

Timonen, Senni 2004: Minä, tila, tunne. Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan. Helsinki: SKS.

Uotinen, Mikko 1911: Larin Paraske. Elämäkerrallinen kuvaus 1. Viipuri: [kustantaja?].

Vainikkala, Marja-Riitta 1979: Parasken silmistä näkyi koko maailma. Kaleva 10.11.1979. 

Tutustu myös näihin