Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Romaanit

Joni Skiftesvikiä voisi kutsua kirjallisen rakenteen uudistajaksi. Hän dramatisoi tilanteita selviin kohtauksiin ja käyttää rakenneratkaisuissaan elokuvan tapaan leikkauksia – limittää eri todellisuuksia, näkökulmia ja aikatasoja. Hänen rakenteellisia tehokeinojaan ovat muistelemisen, (valve)unien ja näkökulman vaihdosten lisäksi lukijan yllättävät sattumat. Kertojana hän on oivaltava, jopa ovela. Varsinaista tekstiä ympäröivät kynnystekstit, kuten prologit ja epilogit, saavat lukijan usein hämmentymään: onko kertomus sittenkin tosi? Toisinaan Skiftesvik heittäytyy humoristiksi, mutta myös silloin rinnalla kulkee vakavampi vire.

Skiftesvik kirjoittaa lyhyitä ja toiminnallisia lauseita. Hänen kielessään onkin selviä yhtymäkohtia lehtikieleen: se on tiivistä ja selittelemätöntä, rytmiltään tiukkaa mutta silti elävää ja soljuvaa, tarinan ehdoilla etenevää. Skiftesvik kirjoittaa melkeinpä yhtä paljon rivien väleihin kuin itse riveille. Lukija saa pureskella ja täydentää arvoituksellisen ja jännitteisen tekstin, jossa kertojan ääni kuuluu vain kuiskauksena.

Skiftesvikin tuotannon toistuvia teemoja ovat isän ja lapsen suhde, ihmisen suhde luontoon, elämän kiertokulku, hyvän ja pahan problematiikka, kodittomuus, nöyryytys ja kosto. Teosten henkilöt palaavat usein menneisyyteen, jonka salat on selvitettävä, jotta nykyisyyden kanssa voidaan elää.

Vaikka Skiftesvik sijoittaa teoksensa Perämeren rantamaisemiin – kalastajien, satamaväen ja puutavarayhtiön työntekijöiden kotiseudulle – niiden yleisinhimilliset tapahtumat voitaisiin sijoittaa melkein mihin tahansa lähtemisen ja tulemisen leimaamaan paikkaan.

Skiftesvik kertoo lukevansa kirjallisuutta laidasta laitaan. Suomalaiskirjailijoista häntä kiehtovat etenkin Timo K. Mukka ja Pentti Haanpää, ulkomaisista Gabriel García Márquez, Anton Tšehov, Ernest Hemingway ja Curzio Malaparte. Suoria kirjallisia esikuvia Skiftesvikin omaperäisestä tyylistä on vaikea hakea.

Tutustu myös näihin