Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Soijin

Vaeltaisa vainiolla
Kuulin Annin laulavan,
Kuulin kuuset takalolla,
Kalliotkin kaikkuvan:
Lall, Lall, Laa.

    Suositellen mehu-miellä
Annin kumppaniks' ma jäin,
Sanoen: ka', laula vielä,
Ja se armas laulo näin:
Lall, Lall, Laa.

    Voi! Se laulo hymy huulin,
Simasilmin, sulo-suin;
Hiljaa hengiten mä kuulin;
Mutt' en muista muuta kuin:
Lall, Lall, Laa.

Taivas leimahti ja loisti,
Kun hän istu vieresäin;
Suuellaanko? - Toisti, toisti,
Lausu tuo ja laulo näin:
Lall, Lall, Laa.

    Päivä solu. Ilta-torven
Liökkö kuullu kuttuneen,
Kun nyt lähti poikki korven,
Totta muille lauleleen:
Lall, Lall, Laa.

    Vapaus on rinnastani,
Riemu, rauha rientänyt,
Yöt ja päivät korvisani
Soipi sama ääni nyt:
Lall, Lall, Laa.  

Soijin on mukaelma Goethen runosta Die Bekehrte. Tälläkään kertaa Berg ei tyydy vain jäljittelemään, vaan lisää omaan versioonsa kohtauksen, jossa Anni istuu runon puhujan viereen ja houkuttelee suutelemaan. Flirttaileva Anni ei noudata ainakaan romanttisen tyylisuuntauksen naisihanteen laatusanoja: viattomuutta, kokemattomuutta ja passiivisuutta. Ylimaallisella viehätysvoimallaan hän kietoo runon minän otteeseensa niin, ettei tämä saa enää koskaan sielulleen rauhaa.

Koska Berg ei ollut tyytyväinen Otavassa julkaistuun Soijin-runoon, jota Gottlund oli muokannut omien mieltymystensä mukaisesti, julkaisi hän vuonna 1840 oman versionsa Oulun Wiikko-Sanomissa. Hionta osoittaa Bergin pitäneen runojaan tärkeinä ja antaneen niille arvoa.

[Kuva: Soijin]

Runo Soijin Oulun Wiikko-Sanomissa 29.2.1840