Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Vaikeat vuodet

Kramsu palasi Helsinkiin päättämään opintonsa, mutta seuraavat kaksi vuotta osoittautuivat hänen elämänsä raskaimmiksi. Opiskelusta ei enää tullut yhtään mitään, sillä sairaus ja velka ahdistivat runoilijan nurkkaan. Opintovuosiensa loppuajan kirjeissä Kramsu kertoo toistuvasti sairaudestaan selvittämättä tarkemmin sen laatua. Syfilistartunta oli kuitenkin todennäköisesti peräisin jo useampien vuosien takaa, ja sukupuolitauti teki lopullista tuhoaan aivoissa useita vuosia.

Kirjeessä veljelleen Kramsu kertoi rahattomuuden olevan hänen "uskollisin seurakumppaninsa". Hän eli Helsingissä jatkuvassa velkojien pelossa. Välillä hän ei uskaltanut olla kotonaan kuin öisin. Opintosuunnitelmien raukeaminen ja taloudellinen epätoivo veivät runoilijan muun yhteisön ulkopuolelle ja sellaiseen seuraan, joka teki uudet nousuyritykset entistä toivottomammiksi. "Surullisen hahmon bohemina elää retustelin, osaamatta olla edes bohemi oikein," hän luonnehti tilannetta veljelleen. Jatkuva lainojen ja vekselien järjestäminen kiristi veljesten välejä, ja rahanpyyntöihin ilmestyi katkeran alistuvaa mielialaa:

Älä luule, jotta uskoin, että olet "velvollinen" lainaamaan minulle rahoja, en myöskään tahdo viekotella sinua "ansaan", vaan luulen kuitenkin, että sanaisi johdosta viime kirjeessäsi voivani odottaa sinulta jotakin tietoa, kieltoa tai myöntymystä. […] Jos et tahdo enää minulle pitemmältä kirjoittaa, vastaa edes yhdellä sanalla.
(Kirje Janne Kramsulle 24.11.1883)

Velkojien ahdistellessa Kramsu päätti vuonna 1884 lähteä toimittajaksi Turkuun, jossa hän viipyi vain vuoden. Turusta hän jatkoi Rauman lehteen. Raumalla hän toimi myös kaupunginvaltuuston sihteerinä ja ala-alkeiskoulun opettajana. Vaikka Kramsusta on näiltä ajoilta säilynyt kuvauksia äkkipikaisena jurottajana, hänestä alettiin loppuaikana suorastaan pitää ja jopa pahoiteltiin hänen lähtöään. Myös Kramsu itse viihtyi Raumalla, ja siellä hän viimeisteli vuonna 1887 toisen runo- kokoelmansa.

Kramsun viimeiseksi vakinaiseksi työpaikaksi jäi Satakunta-lehti Porissa, jonne hän oli lähtenyt vuonna 1890 paremman palkan toivossa. Raha-asioita hän ei kuitenkaan Porissakaan saanut kuntoon, ja lisäksi syfilis otti lopullisen yliotteen. Porista Kramsu lähetettiin vuonna 1891 mielisairaana Kuopion Niuvanniemen mieli- sairaalaan, josta hän seuraavana keväänä vielä pääsi lyhyeksi aikaa veljensä luo asumaan.

Viimeiset vuodet Niuvanniemessä Kramsu horjui utopististen kuvitelmien ja selkeän ajattelun välillä. Hän laati suunnitelmia tulevista töistään ja aneli toistuvasti veljeään noutamaan hänet pois "hulluin huoneesta". Välähdyksittäin hän kuitenkin tajusi myös oman tilansa:

Päivällä kirjoitan aamusta iltaan saakka ja saan siten kauhistuksen poistetuksi. Yöt ovat kamalat. En saa unta. Nauran välistä pilkkanaurua melkein koko yön kamalan tilani ja veljeni helläsydämisyy- den johdosta, mutta aamulla ovat kasvot silmänalustoista partaan asti ja vieläpä partakin aivan märkiä. Nauraa niin sydämellisesti, että vettä tulee silmistä. Onhan se omituista.
(Kirje J.V. Miesmaalle 20.4.1893)

Kaarlo Kramsu kuoli Niuvanniemen sairaalassa elokuun 28. päivänä vuonna 1895 vajaan neljänkymmenen vuoden ikäisenä. 

[Kuva: Kramsun hauta]

Kaarlo Kramsun hautamuistomerkki Kuopion uudella hautausmaalla. Oulun yliopiston kirjasto/Lauri Merikallion Kaarlo Kramsu -kokoelma.